Vuoden 2007 laatutuki 21 elokuvalle

Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt elokuvan laatutukea vuodelle 2007 yhteensä 360 000 euroa. Laatutuki voidaan myöntää taiteellisesti korkeatasoisen ja laadukkaan elokuvan tai muun kuvaohjelman tuottajalle uuden tuotannon kehittämiseksi. Tuottaja voi käyttää osan saamastaan avustuksesta myös hakemuksen perusteena olevan teoksen tuotantoryhmän kuluihin.

Elokuvan laatutukea myönnetään vuosittain sellaisista julkiseen esitykseen tarkoitetuista kuvaohjelmista, joiden julkinen ensiesitys Suomessa on edellisen vuoden kesäkuun 1. päivän ja jakovuoden toukokuun viimeisen päivän välisenä aikana, mainitut päivät mukaan luettuina.

KALTEVA TORNI, 25 000 €
Artista Filmi Oy
ohjaus Timo Koivusalo

SÄPINÄÄ HAKUNILASSA, 10 000 €
Bitar Films Oy
ohjaus Jean Bitar

MIEHEN TYÖ, 25 000 €
Blind Spot Pictures Oy
ohjaus Aleksi Salmenperä

TALOUSELÄMÄNI, 10 000 €
Elokuvatuotanto Kuvani Ky
ohjaus Jaana Puhakka

LUONTO JA TERVEYS, 15 000 €
Fantomatico Oy
ohjaus Panu Heikkilä

ROCK´N ROLL NEVER DIES, 25 000 €
Film-Total Oy
ohjaus Juha Koiranen

KANSALAINEN JUSSILA, 10 000 €
Filmaattiset Oy
ohjaus Saku Pollari

SAAMELAINEN, 20 000 €
Giron Filmi Oy
ohjaus Anastasia Lapsui ja Markku Lehmuskallio

HEAVY METAL, 15 000 €
Juonifilmi Oy
ohjaus Zaida Bergroth

ILONEN TALO, 20 000 €
Kinoproduction Oy
ohjaus Maria Ruotsala

SUDEN ARVOITUS, 25 000 €
Kinoproduction Oy
ohjaus Raimo O Niemi

ARVOITUSTEN HUONE, 15 000 €
Kinotar Oy
ohjaus Erja Dammert

SAALIS, 40 000 €
Kinotar Oy
ohjaus Taru Mäkelä

JÄRVI, 5 000 €
Lasihelmi Filmi Oy
ohjaus Maarit Lalli

JÄTKÄT, 10 000 €
Making Movies Oy
ohjaus Selma Vilhunen

TONFALL – EN FILMESSÄ TILLÄGNAD NILS ERIK WICKBERG, 10 000 €
Nostalgia Film Ky
ohjaus Georg Grotenfelt

TUPAKKAHUONE, 15 000 €
Oktober Oy
ohjaus Jukka Kärkkäinen

PUOLUEET – KUNNANJOHTAJA, 5 000 €
Petfilms Oy
ohjaus Zaida Bergroth

EI KUKAAN OLE SAARI, 30 000 €
Screenday Films
ohjaus Sonja Lindén

SYDÄMEEN KÄTKETTY, 10 000 €
Soundsgood Productions Oy
ohjaus Marjut Rimminen ja Päivi Takala

OTA MINUT SYLIIN, 20 000 €
Zen and Trading Oy / Zen Media
ohjaus Rostislav Aalto

Lisätiedot: Mari Karikoski, taidesihteeri
puh. (09) 1607 7064, mari.karikoski@minedu.fi