Viiden tähden illassa juhlittiin kuvatallennealaa

Suomen elokuvatoimistojen liitto ry:n tiedote 13.4.2012

Suomen elokuvatoimistojen liitto ry:n tallennelevittäjät juhlivat eilen Viiden tähden ilta -gaalassa Finlandia-talossa kuvatallennealaa. Tilaisuudessa jaettiin palkintoja niin tallenteille kuin jälleenmyyjillekin. Gaalan juonsi Heikki Paasonen.

Episodi-lehden järjestämässä yleisöäänestyksessä valittiin vuoden 2011 vuokra- ja jälleenmyyntipiste.

Vuoden vuokrapisteeksi äänestettiin FilmTown Raahe. Toiseksi ja kolmanneksi tulivat FilmTown Lohja ja Fredrikinkadun Makuuni Helsingistä.

Vuoden jälleenmyyntipisteeksi äänestettiin Cdon.com. Toiseksi ja kolmanneksi äänestyksessä tulivat Discshop ja Anttila TopTen Kuopio.

Elokuvatoimistojen liiton jäsenäänestyksessä valittiin vuoden jälleenmyyjä. Tasaisessa äänestyksessä voiton vei Prisma. Toiseksi ja kolmanneksi tulivat Citymarket ja Discshop.

Palkinnot saivat myös vuoden 2011 myydyin ja vuokratuin kuvatallenne. Molemmat palkinnot menivät tänä vuonna Walt Disney Company Nordicille, jonka levittämä Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä oli viime vuoden vuokratuin elokuva ja Autot 2 -elokuva oli vuoden myydyin tallenne (yli 118 000 myytyä tallennetta).

Tilaisuudessa juhlistettiin myös vuoden 2011 jalometallirajat ylittäneitä tallenteita:

Kulta-DVD:t 2011 (yli 25 000 kpl myynnistä)

  • Fast & Furious 5 / Universal Pictures Finland
  • Itse ilkimys / Universal Pictures Finland Oy
  • Kaksin karkuteillä / Walt Disney Company Nordic
  • Kauhea kankkunen 2 / Warner Bros. Entertainment Finland Oy
  • Leijonakuningas / Walt Disney Company Nordic
  • Prinsessa / Universal Pictures Finland & Sandrew Metronome Distribution
  • Transformers: Dark Of The Moon / Paramount Pictures
  • Vares – Huhtikuun tytöt / Nordisk Film
  • Vares – Pahan suudelma / Nordisk Film
  • Vares – Sukkanauhakäärme / Nordisk Film

Timantti-DVD:t 2011 (50 000 kpl myynnistä)

  • Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 / Warner Bros. Entertainment Finland Oy
  • Kung Fu Panda 2 / Paramount Pictures
  • Napapiirin sankarit / Universal Pictures Finland & Sandrew Metronome Distribution
  • Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä / Walt Disney Company Nordic
  • Rare Exports / FS Film
  • Rio / FS Film
  • Smurffit / Sony Pictures

Platina-DVD:t 2011 (yli 100 000 kpl myynnistä)

  • Autot 2 / Walt Disney Company Nordic
  • Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 / Warner Bros. Entertainment Finland Oy

TV-sarjojen jalometallirajat ylittäneet

Kulta-boxit 2011 (yli 5 000 kpl myynnistä)

  • Ihmeiden tekijät, 1. kausi / Pan Vision
  • Pasila, 4. kausi / Pan Vision

Timantti-boxit 2011 (yli 10 000 kpl myynnistä)

  • Pasila, 3. kausi / Pan Vision

Platina-boxit 2011 (yli 20 000 kpl myynnistä)

  • Salatut elämät vol. 1 / Pan Vision

Viiden tähden ilta oli tallennealan (DVD, Blu-Ray) ensimmäinen vuotuisgaala. Tapahtumasta on tarkoitus tulla vuosittainen.

Suomen elokuvatoimistojen liitto on elokuvateatterielokuvien ja kuvatallenteiden maahantuojien ja levittäjien yhdistys, joka on perustettu vuonna 1937.

Lisätietoja:

Tero Koistinen
toiminnanjohtaja
Suomen elokuvatoimistojen liitto ry
050 323 8582
etunimi.sukunimi@filmikamari.fi
www.filmikamari.fi/sel