Veronica Lindholm nimitetty Finnkinon toimitusjohtajaksi

Tiedote 18.12.2014

Veronica Lindholm on nimitetty Finnkinon toimitusjohtajaksi ja Nordic Cinema Groupin (NCG) johtoryhmän jäseneksi. Lindholm toimii tällä hetkellä Mondelez Finlandin toimitusjohtajana ja on aiemmin ollut useissa tehtävissä Walt Disney Companyssa. Hänen tehtävänsä Finnkinon toimitusjohtajana alkaa viimeistään toukokuussa 2015.

”Veronica Lindholmilla on vaikuttava kansainvälinen kokemustausta sekä elokuva-alalta että oheistuotteiden myynnistä. Olemme iloisia saadessamme hänet joukkoomme”, toteaa Nordic Cinema Groupin konsernijohtaja Jan Bernhardsson.

Veronica Lindholm toimii tällä hetkellä Mondelez Finlandin toimitusjohtajana. Hän on aiemmin työskennellyt Walt Disney Company Nordicin markkinointijohtajana sekä Walt Disney Studios Home Entertainmentin Digital Distribution EMEA:n johtajana.

”On ilo päästä Pohjoismaiden ja Baltian elokuvamarkkinoiden johtavan toimijan tehtäviin. Sekä NCG:llä että Finnkinolla on suuri potentiaali, ja odotan pääseväni osaksi yhtiön tulevaa kehitystä”, Lindholm toteaa.

Finnkinon nykyinen toimitusjohtaja Liisi Jauho on ollut tehtävässään viisi vuotta, ja hänellä on ollut tärkeä osa Finnkinon ja SF Bion fuusiossa, josta syntyi Nordic Cinema Group. Jauho on pyytänyt eroa tehtävästään siirtyäkseen uusiin haasteisiin yhtiön ulkopuolella toukokuun 2015 lopussa.

Nordic Cinema Groupiin kuuluva Finnkino on Suomen johtava elokuvateatteriketju, jolla on 14 elokuvateatteria ja 96 salia kymmenellä paikkakunnalla.

Lisätiedot:

Jan Bernhardsson, konsernijohtaja NCG, +46 70 525 4020, jan.bernhardsson@ncg.se
Veronica Lindholm, 040 676 3443
Jonas Burvall, Chief Communication Officer, +46 766 279 755, jonas.burvall@ncg.se

****

Nordic Cinema Group (NCG) on Pohjoismaiden ja Baltian suurin elokuvateatteriyhtiö. Sillä on 65 teatteria, joissa on yhteensä 436 salia ja noin 64 000 paikkaa lähes 50 suuressa ja keskisuuressa kaupungissa. Lisäksi NCG on 43 muun elokuvateatterin osaomistaja. NCG:llä on neljä elokuvateatteribrändiä kuudella eri markkina-alueella: SF Bio Ruotsissa, SF Kino Norjassa, Finnkino Suomessa sekä Forum Cinemas Virossa, Latviassa ja Liettuassa.