UIP:n levitysoikeudet Finnkinolle


Tiedote 6.6.2006

UIP:n levitysoikeudet Finnkinolle


Finnkino Oy ja United International Pictures (UIP) ovat solmineet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen teatterielokuvien levityksestä Suomessa.

UIP:n kautta Finnkinon levitykseen tulee Universal- ja Paramount –studioiden elokuvat mukaan lukien Dreamworks –yhtiön filmit.

Sopimus astuu voimaan 1. elokuuta 2006. Ensimmäiset filmit uuden sopimuksen myötä ovat Jennifer Anistonin tähdittämä romanttinen komedia Break Up sekä Michael Mannin uusin trilleri Miami Vice.

Finnkino edustaa UIP:tä tällä hetkellä tytäryhtiöidensä kautta myös kaikissa Baltian maissa.

UIP:n teatterilevityksen vastuuhenkilöt

UIP:n levitystoiminnasta vastaa Markku Koistinen, jonka vastuulla on edelleen myös Baltian levitystoiminnan sekä Finnkinon kansainvälisten projektien koordinointi. Markku Koistinen kuuluu Finnkinon johtoryhmään.

Materiaalitoiminnot: UIP:n palveluksessa jo ollut Ulla Leisio siirtyy kesän aikana Finnkinon palvelukseen jatkamaan yhteistyötä päämiehen kanssa.

Myynti: Mika Nieminen siirtyy myyntipäällikön tehtävään Finnkinon yritysmyynnistä. Mika on tullut Finnkinon palvelukseen vuonna 1997 Jyväskylän teatteripäälliköksi. Vuodesta 2000 lähtien hän on työskennellyt Finnkinon markkinoinnissa.

Markkinoinnin vastuuhenkilöstä tiedotetaan myöhemmin.
Lisätietoja:

Finnkino Oy, Markku Koistinen, p. 050 5173552
Finnkino Oy, Mika Nieminen, p. 0400 418 932