TYÖKUVIA 2007, elokuvan 100-vuotisnäyttely Lasipalatsin aukiolla 1.10.2007–6.1.2008.

LEHDISTÖTIEDOTE 24.9.2007

Pysäyttäviä näkyjä elokuvien kuvauksista
 
Satavuotias kotimainen näytelmäelokuva on innoittanut Filmikamarin kokoamaan kiinnostavan valokuvanäyttelyn Lasipalatsin aukiolle Helsinkiin.

Maanantaina 1. lokakuuta alkavassa pysäkkinäyttelyssä on valokuvia kaikkiaan 18 kotimaisen ensi-iltaelokuvan tekemisestä. Mukaan on otettu ne puhtaasti kotimaiset näytelmäelokuvatuotannot, joiden ensi-ilta on joko tänä vuonna tai ensi vuoden alkupuolella.

Kaikki näyttelykuvat ovat sellaisia, joita ei ensi-iltojen yhteydessä yleensä julkaista. Joukossa ei ole yhtään kohtauskuvaa.

Näyttelypysäkkejä entisillä bussilaitureilla on 14 ja tauluja 28. Kukin elokuva on saanut kuvilleen taulun tai kaksi.

Kuvia voi käydä ihailemassa ja ihmettelemässä loppiaiseen saakka.
Näyttelyssä mukana olevat elokuvat (sulussa ensi-iltapäivämäärä)

V2 – Jäätynyt enkeli (12.1.07), Suden vuosi (2.2.07), Miehen työ (23.2.07), Colorado Avenue (7.9.07), Lieksa! (14.9.07), Ganes (28.9.07), Musta jää (19.10.07), Joulutarina (9.11.07), Raja 1918 (30.11.07), Tali – Ihantala (7.12.07), Röllin sydän (14.12.07), Sooloilua (28.12.2007), Käsky (4.1.08), Tummien perhosten koti (11.1.08), 8 päivää ensi-iltaan (25.1.08), Dark Floors – The Lordi Motion Picture (8.2.08), Kolmistaan (15.2.08), Risto Räppääjä (15.2.08)

Kuva: Jan Granströmin kuva Aku Louhimiehen Käsky-elokuvasta

Kuva: Jouni Mutasen kuva Pete Riskin Dark Floors -elokuvasta

Lisätiedot:
Rampe Toivonen
projektipäällikkö
Suomalainen näytelmäelokuva 100 vuotta
+358 9 417 447 29, +358 400 485 970
elokuva100v@filmikamari.fi