Työkaluja elokuvakasvatukseen: Elokuvapolku johtaa innostavasti liikkuvan kuvan luo

Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tiedote 24.10.2013

Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) elokuvakasvatuksen suurhanke Elokuvapolku on avattu. Elokuvakerronnan perusteita esittelelevä nettipalvelu julkistetaan tänään Helsingin Orionin koulunäytöksissä Iris (2011) ja Komisario Palmun erehdys (1960).

Elokuvapolku on suunniteltu kouluissa tehtävän elokuvakasvatuksen tueksi. Se antaa opettajille ja kasvattajille konkreettisia keinoja havainnollistaa elokuvakerronnan tekniikoita ilmaisten näytteiden avulla. Nettipalvelu on tarkoitettu peruskoulu- ja lukioikäisille lapsille ja nuorille.

Sivusto perustuu KAVA:n omistamiin elokuviin eli pääasiassa Suomi-Filmin ja Suomen Filmiteollisuuden elokuviin. Alakouluosuudessa näytteitä on myös uudemmasta kotimaisesta elokuvasta. Polulla on esimerkkejä muun muassa elokuvista Iris (Ulrika Bengts, 2011), Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (Armand Lohikoski, 1954), Komisario Palmun erehdys (Matti Kassila, 1960) ja Käpy selän alla (Mikko Niskanen, 1966). Nettipalvelun tehtävät tukevat koulussa tai koulunäytöksissä nähtävien elokuvien käsittelyä oppitunnilla.

Elokuvapolun aihepiirit liikkuvat niin elokuvan sisällön (esim. draaman kaari, lajityyppi) kuin tekniikoiden (esim. kuvakoot, musiikki) parissa. Etapit on listattu selkeästi ja niihin voi tutustua yksittäin tai laajana kokonaisuutena. Ne on myös jaettu erillisiin alakoulun ja yläkoulun polkuihin. Sivuston laajimpana esimerkkielokuvana on kaikkien aikojen kotimainen elokuva eli Komisario Palmun erehdys.

Elokuvapolun elokuvia tullaan jatkossa näkemään säännöllisesti KAVA:n koulunäytöksissä niin Helsingissä kuin alueellisissa arkistosarjoissakin. Kevätkauden kouluohjelmistoon kuuluvat mm. Iris alakouluille ja Komisario Palmun erehdys yläkouluille ja lukioille. Sivustoa tullaan edelleen kehittämään ja luomaan myös yhteyksiä KAVA:n uudistuvaan Elonet.fi-palveluun.

Elokuvapolku on toteutettu kiinteässä yhteistyössä Koulukinon kanssa ja sen suunnittelusta vastaavat professori Henry Bacon (Helsingin yliopisto), tutkija Kimmo Laine (Turun yliopisto), tuottaja Marjo Kovanen (Koulukino) sekä suunnittelija Kirsi Raitaranta (KAVA).

Tutustu sivustoon: http://elokuvapolku.kava.fi/

Lisätietoa:

Kirsi Raitaranta
Tulosaluepäällikkö, KAVA
kirsi.raitaranta@kava.fi
Puh. (02) 95 338 106, gsm 045 6577 381

Outi Heiskanen
Viestintäpäällikkö, KAVA
outi.heiskanen@kava.fi
Puh. (02) 953 38 116, gsm 040 9000 453