Svenska Bio osti Bio Rex Cinemasin

Bio Rex Cinemasin tiedote 3.2.2014

Ruotsalainen elokuva-alan toimija Svenska Bio on ostanut suomalaisen elokuvateatteriketju Bio Rex Cinemasin. Ketjun toiminnasta luopuivat pitkään alalla toimineet, yrityksen perustaneet Marko Röhr ja Ilkka Matila.

Kauppaan sisältyvät Bio Rex Cinemasin elokuvateatterit Porvoossa, Hämeenlinnassa, Kajaanissa sekä Rovaniemellä joista Porvoon elokuvateatterissa Svenska Bio oli osakkaana jo entuudestaan. Toiminta siirtyy Svenska Biolle välittömästi.

"Bio Rex -elokuvateatteriketjun rakentaminen on ollut haastava ja mielenkiintoinen työ. Olemme saaneet osallistua elokuvan suureen murrokseen ja olleet edelläkävijöitä digitalisoinnissa. Olen ylpeä Bio Rex elokuvateattereista ja uskon, että niiden kehittäminen tällä uudella omistuspohjalla mahdollistaa panostuksen keskisuurten ja pienten paikkakuntien elokuvateatterirakenteeseen myös tulevaisuudessa. Tämä muutos mahdollistaa itselleni keskittymisen yhä vahvemmin kotimaisen elokuvan sekä luovien alojen kehittämiseen Suomessa." Kommentoi Röhr kauppaa.

Tavoitteena kasvu

Bio Rex –elokuvateatterit muodostavat Suomen toiseksi suurimman elokuvateatteriketjun. Niiden ansiosta nykyaikainen elokuvateatterikanta on levinnyt myös suurimpien kaupunkien ulkopuolelle. Paineita lisäkasvuun on selkeästi olemassa.

"Markkinaennusteiden mukaan elokuvateatteriteknologian kehitys ja yleisön katsomistottumusten muutos kasvattavat elokuvateatterien suosiota entisestään. Bio Rex -ketjun on seurattava kehitystä, kasvettava ja investoitava uusille paikkakunnille. Tämä on mahdollista ainoastaan osana vahvaa kansainvälistä yritystä. Näin ollen meidän perustayrittäjien on aika vetäytyä ja keskittyä muihin elokuva-alan tehtäviimme" toteaa Matila.

Kaupalla Svenska Bio vahvistaa markkina-asemaansa Pohjoismaissa sekä teatterikantaansa, jota sillä oli ennestään Ruotsin lisäksi myös Tanskassa.

”Bio Rex Cinemasin siirtyminen osaksi yritystämme Aku Jaakkolan ohjauksen alla on mitä parhain tapa juhlistaa perheyrityksemme 100 –vuotista taivalta alalla” kommentoi Svenska Bion pääomistaja Peter Fornstam kauppaa.

Bio Rex Cinemasin liiketoimintajohtaja Aku Jaakkola on nimitetty yrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Marko Röhriä, joka toimi tehtävässä yrityksen perustamisesta lähtien. Jaakkola on aiemmin työskennellyt eri tehtävissä yrityksessä vuodesta 2007 lähtien.

"Bio Rex Cinemas on tehnyt Markon ja Ilkan johdolla suuren työn useiden paikkakuntien elokuvateattereiden kehittämisessä. Olen erittäin ylpeä, että olen saanut olla osa tätä prosessia ja nyt jatkaa uusien ja nykyisten elokuvateattereiden kehittämistä toimitusjohtajan roolissa Bio Rexin loistavan henkiökunnan tukemana.

Pentti Molander on nimitetty Bio Rex Cinemasin hallituksen puheenjohtajaksi. Molander on toiminut Pohjoismaisten media-alan yritysten johtotehtävissä yli 30 vuoden ajan.

Lisätiedot:

Aku Jaakkola
Toimitusjohtaja
Bio Rex Cinemas
Puh. +358503387765
aku.jaakkola@biorex.fi

www.biorex.fi