Suomen elokuvateatteriliitto kummastelee K13-ikärajan käyttöä

Tiedote 18.5.2007

Elokuva-alalla kummastellaan uusimman Pirates of the Caribbean -elokuvan saamaa K13-ikärajaa. Aikaisemmat saman sarjan elokuvat ovat saaneet K11-ikärajan. K13-kohtalo oli myös Hämähäkkimies 3 -elokuvalla, joka muualla Euroopassa sallittiin kaikenikäisille tai kiellettiin joko alle 11 tai 12-vuotiailta – kunkin maan mukaisine ikärajajoustoineen.

Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry tuki muiden alan järjestöjen kanssa vuoden alusta voimaan tullutta uutta K13-ikärajaa. Nyt näyttää siltä, että monet elokuvat, jopa tutuista sankareista kertovat jatko-osat saavat automaattisesti korkeamman ikärajan, ihmettelee Suomen elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen.

Tarkastamon yllättäen tiukentunut linja asettaa elokuvateatterit epäedulliseen asemaan tilanteessa, jossa elokuvia katsotaan parhaimmillaankin kolmasosa elokuvateattereissa ja kaksi kolmasosaa muista jakelukanavista. Lapset siirtyvät pois turvallisesta ja kontrolloidusta elokuvateatteriympäristöstä ja katsovat elokuvat ilman sen kummempaa kontrollia DVD:ltä tai televisiosta.

– Esimerkiksi kun kyseiset elokuvat esitetään televisiossa, jossa käytetään vain ikärajoja K15 ja K18, näitäkin elokuvia saattaa katsoa jopa 800 000 silmäparia. Erityisesti pienet elokuvateatteripaikkakunnat ovat täysin riippuvaisia muutamasta vuotuisesta isosta elokuvasta. Katsojien siirtyminen muihin levityskanaviin ikärajojen poukkoilun takia asettaa teatterit erittäin tukalaan asemaan. Tästä kärsii koko suomalainen elokuvissakäyntikulttuuri, huomauttaa Koistinen

Elokuvateattereissa ollaan jatkuvasti sen tilanteen edessä, että lasten vanhemmat eivät ymmärrä elokuvien ikärajojen sitovuutta. Ikärajat perustuvat lakiin ja niitä on noudatettava, saivat lapset sitten katsoa kotonaan mitä tahansa. Vielä vaikeammaksi asiakaspalvelu menee kun vanhemmille pitää selittää, että heidän lapsensa eivät yllättäen enää saakaan katsoa, miten heidän aikaisemmin seuraamillensa fiktiivisille hahmoille nyt käy.

– Suomen elokuvatarkastusjärjestelmää on ollut tapana pitää ”keskikovana”. Suhteessa muuhun Eurooppaan meidän lakiamme ja ikärajakäytäntöjämme ei ole pidetty tiukimpina, muttei erityisen vapaamielisinäkään. Siksi onkin erityisen outoa, että K13-ikärajan tultua käyttöön Suomen ikärajat näyttävät näissä tuoreissa tapauksissa olevan muihin Euroopan maihin nähden korkeammat, toteaa Koistinen.

Elokuva-ala tuntee vastuunsa asiakkaistaan. Ikärajoissa on kyse lastensuojelusta ja vanhempien kasvatusvastuun tukemisesta, mihin myös elokuva-ala on sitoutunut. Elokuvateatterit haluavat tuottaa niin lapsille kuin aikuisillekin positiivisia elämyksiä – ei kielteisiä saati ahdistusta tai pelkoa. Elokuvateatterit myös haluavat noudattaa lakia ja pitää yllä ikärajajärjestelmää. Ikärajoissa on kyse myös asiakaspalvelusta.

Uusimman Pirates of the Caribbean -elokuvan kohdalla tarkastamo on astunut harhaan. Elokuva on seikkailuelokuva, jossa on väkivaltaa, mutta tarunomaisessa, vahvasti etäännytetyssä yhteydessä. Tämän tyyppisille seikkailu- ja fantasiaelokuville on tavattu antaa K11-ikäraja. Tarkastamon olisi oltava päätöksissään johdonmukainen ja noudatettava vakaata, poukkoilematonta linjaa.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Tero Koistinen
Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry
tero.koistinen@filmikamari.fi
050 323 8582

******************************
Spider-Man 3 -elokuvan ikärajat muualla Euroopassa: Espanja: 7/S, Irlanti: 12/S, Islanti: 11; Iso-Britannia: 12/S, Italia: S, Itävalta: 10, Kroatia: S, Latvia: 12, Liettua: 7, Norja: 11, Romania: S, Ruotsi: 11/7, Saksa: 12/6, Serbia–Montenegro: S; Slovakia: S, Slovenia: S, Sveitsi: 12, Tanska: 11, Tsekin tasavalta: S, Unkari: 12, Viro: S

POC3-elokuvan ikärajat muualla Euroopassa eivät ole vielä tiedossa, koska elokuvan kansainvälinen ensi-ilta on ensi viikolla. Tarkastusprosessit ovat vielä kesken. Toivottavasti POC3-elokuvan kohdalla ei tehdä samanlaista kyseenalaista Euroopan ennätystä kuin Hämähäkkimiehen kohdalla.

Päivitys 18.5. klo 15.20: POC3 sai Ruotsissa ikärajan 11/7.