Suomen elokuvasäätiön uusiksi tuotantoneuvojiksi on valittu Kaisu Isto ja Jukka Asikainen

Suomen elokuvasäätiön tiedote 7.11.2007

Suomen elokuvasäätiöön on valittu kaksi uutta tuotantoneuvojaa. Säätiössä vapautui kaksi tuotantoneuvojan paikkaa Olli Soinion seitsemänvuotisen kauden päättyessä vuoden lopussa ja Petri Kemppisen siirtyessä kansainvälistymis- ja kehityspäällikön tehtäviin. Uudet tuotantoneuvojat ovat elokuvahankkija Kaisu Isto ja käsikirjoittaja-dramaturgi Jukka Asikainen.

Kaisu Isto siirtyy säätiöön Yleisradion kansainvälisten elokuvien hankkijan tehtävistä. Yleisradiossa hän on vastannut myös elokuvaohjelmiston suunnittelusta. Isto on aiemmin toiminut eri elokuvafestivaalien järjestäjäorganisaatioissa.

Jukka Asikainen on käsikirjoittanut useita näytelmiä, televisiosarjoja ja elokuvia. Hän on toiminut myös käsikirjoituskonsulttina eri tuotantoyhtiöissä ja kouluttanut käsikirjoittajia useissa oppilaitoksissa.
Asikainen ja Isto tulevat päättämään teatterilevitykseen tulevien elokuvien tuista. Tuotantoneuvojien keskinäisestä työnjaosta sovitaan myöhemmin. Uudet tuotantoneuvojat aloittavat tehtävissään 1.1.2008.

Lisätietoja:
Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn, p. 09 6220 3023