Suomen elokuva-arkisto 50 vuotta

Elokuva-arkiston tiedote 11.1.2007

24.4.2007 tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Suomen elokuva-arkisto aloitti toimintansa. SEA perustettiin vuonna 1957 Jörn Donnerin ja Aito Mäkisen aloitteesta. Jo vuotta myöhemmin SEA hyväksyttiin kansainvälisen elokuva-arkistojen liiton FIAF:in (Federation International des Archives du Film) jäseneksi. Esitystoiminta laajeni Helsingin ulkopuolelle vuonna 1969, jolloin arkistosarjat pyörähtivät käyntiin myös Turussa, Tampereella ja Oulussa. Vuonna 2007 SEA:n säännöllinen esitystoiminta käsittää pääkaupungin ohella kahdeksan muuta paikkakuntaa (Joensuu, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Rovaniemi, Tampere, Turku, Vaasa).

SEA valtiollistettiin vuonna 1979. Tänä päivänä elokuva-arkiston toimintaa säätelevät arkisto- ja museoalan yleiset säännöt ja normit. Vuonna 1984 voimaan astunut laki elokuvien arkistoinnista on SEA:n toiminnan kannalta keskeinen. Valtion laitoksena elokuva-arkiston tehtävänä on hankkia, entistää ja säilyttää elokuvia ja elokuvaan liittyvää aineistoa, harjoittaa ja tukea elokuvan tutkimusta, edistää elokuvataiteen tuntemusta sekä harjoittaa elokuvataiteellisesti, historiallisesti tai muuten merkittävien elokuvien esitystoimintaa.

Vanhojen suomalaisten elokuvien järjestelmällinen pelastamis- ja restaurointityö käynnistettiin vuonna 1972. Pääosan siitä on muodostanut tulenaran nitraattimateriaalin pelastamisprojekti, joka saatiin päätökseen vuonna 2006. Kaikki säilyneet kotimaiset näytelmäelokuvat on pelastettu. Salaviinanpolttajat (1907), josta kaikki alkoi, on valitettavasti kadonnut, mutta muuten elokuvaperintö on Suomessa säilynyt poikkeuksellisen hyvin. Suomessa yli 90 % kaikista elokuvista on tallella, kun monissa maissa sama prosenttiluku kuvaa tuhoutuneiden elokuvien määrää.

Juhlavuoden tapahtumia

Elokuva-arkisto juhlii sekä omaa virstanpylvästään että suomalaisen näytelmäelokuvan satavuotisjuhlaa koko vuoden ajan. Huhtikuussa ilmestyy tutkija Sakari Toiviaisen teos "Sata vuotta, sata elokuvaa" Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kustantamana. Viikolla 1 ilmestyi jo SEA:n, SKS:n ja Art-Print Oy:n julkaisema vuoden 2007 elokuvajulistekalenteri, joka juhlistaa molempia merkkivuosia sadan vuoden tuotannosta ja sadan elokuvan valikoimasta poimituin julistein.

Elokuvateatteri Orionin (Eerikinkatu 15, Helsinki) kevätkauden ohjelmiston avajaisvieraana 16.1. on tammikuussa 80 vuotta täyttävä Aito Mäkinen. Orionin mittavasta ja monipuolisesta juhlaohjelmistosta lisää ks.
http://www.sea.fi/esitykset/kevat2007/saatteeksi.html

Suomalaisen elokuvan klassisen kauden tähtikuvia ja näyttelijäpersoonallisuuksia esittelevä Tähtitaivas-näyttely avautuu Helsingin kaupungin taidemuseossa, Tennispalatsin 2. kerroksessa, 15.2.2007. Suurelle yleisölle Tähtitaivas on auki 16.2.–29.4. välisen ajan. SEA:n ja Helsingin kaupungin taidemuseon yhteistyössä toteuttaman näyttelyn kuraattoreina ovat toimineet Kai Vase (SEA) ja Jari Björklöv (Taidemuseo), näyttelyarkkitehtina taiteilija Marja Kanervo.

Näyttelyyn liittyvä n. 120 valokuvaa käsittävä "Filmitähtien aika" -kirja julkaistaan näyttelyn avajaisten yhteydessä, julkaisijoina Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, SEA ja Helsingin kaupungin taidemuseo.

50-vuotias SEA tervehtii satavuotista suomalaista näytelmäelokuvaa kotimaisen elokuvan klassikoista tehdyillä uusilla esityskopioilla. Näitä klassikkoelokuvia on mahdollisuus lainata esityksiin ympäri Suomea. Kiertue-elokuviin kuuluvat seuraavat teokset: Vaihdokas (Teuvo Puro, 1927), Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (Jaakko Korhonen, 1931), Kaikki rakastavat (Valentin Vaala, 1935), SF-Paraati (Yrjö Norta, 1940), Rakkauden risti (Teuvo Tulio, 1946), Loviisa (Valentin Vaala, 1946), Ratavartijan kaunis Inkeri (Hannu Leminen, 1950) ja Käpy selän alla (Mikko Niskanen, 1966).

Haastatteluja ja lisätietoja antavat seuraavat henkilöt:

SEA 50 vuotta: johtaja Matti Lukkarila, puh. (09) 6154 0216, matti.lukkarila@sea.fi
100 elokuvaa, 100 vuotta: tutkija Sakari Toiviainen, puh. (09) 6154 0222, sakari.toiviainen@sea.fi
Tähtitaivas-näyttely: elokuvasihteeri Outi Heiskanen, puh. (09) 6154 0224, outi.heiskanen@sea.fi
Klassikkoelokuvakiertue: tutkija Pasi Nyyssönen, puh. (09) 6154 0261, pasi.nyyssonen@sea.fi ja arkistonhoitaja Tommi Partanen, puh. 09 6154 0230, tommi.partanen@sea.fi