SES: Kotimaisella elokuvalla jo 1,4 miljoonaa katsojaa - Suomessa jo 13 digitaalista elokuvasalia

LINKKI: Ajankohtaista suomalaisessa elokuvassa 11/2008 (SES)

Kotimaisella elokuvalla jo 1,4 miljoonaa katsojaa

Vuoden 2007 kotimaisen elokuvan katsojaluvut ylittyivät kun vuodesta on vielä kaksi kuukautta ja kolme ensi-iltaa jäljellä. Lokakuun loppuun mennessä kotimaisiin elokuviin on myyty yhteensä noin 1,4 miljoonaa lippua. Kotimaisen elokuvan osuus kaikista katsojista on noin 24 %.

Vuoden katsotuin kotimainen elokuva on edelleen Risto Räppääjä, jolla on koossa noin 209 000 katsojaa. Toiseksi katsotuimmaksi kotimaiseksi on noussut Kummeli: Alivuokralainen, joka on nähnyt jo yli 170 000 katsojaa ja kolmatta sijaa pitää viime vuoden joulukuussa ensi-iltaan tullut Sooloilua 155 000 katsojalla (yhteensä 187 000).

Marraskuussa teattereihin tulee yksi kotimainen ensi-ilta ja yksi pohjoismainen yhteistuotanto

Maria Heiskanen esittää pääosaa Jan Troellin ohjaamassa Ruotsi–Tanska–Suomi–Norja-yhteistuotannossa Ikuistetut hetket. Tositapahtumiin perustuva elokuva sijoittuu 1900-luvun alun Ruotsiin ja kertoo kuinka valokuvaus mullisti työväenluokkaisen Maria Larssonin elämän. Elokuvan ensi-ilta on 7.11.

Mika Kaurismäen ohjaus Kolme viisasta miestä avaa teattereissa 14.11. Elokuvassa kolme lapsuudenystävää viettää jouluaattoa karaokebaarissa. Pääosissa nähdään Kari Heiskanen, Pertti Sveholm ja Timo Torikka.

LINKKI: Kotimaisten elokuvien katsojaluvut


Suomessa jo 13 digitaalista elokuvasalia

Lokakuun loppuun mennessä Suomen elokuvateattereissa on jo 13 digitaalisella esitystekniikalla varustettua salia. Näistä kolmestatoista salista peräti yhdeksän on varustettu myös 3D-esitystekniikalla. Suomi on ohittanut digitaalisten salien määrässä jo mm. Ruotsin, jossa on vain viisi kansainvälisen standardin mukaista 2K-tason digiprojektoria.

Elokuvateattereiden digitalisointi on tämän vuoden aikana ottanut ison harppauksen eteenpäin sillä vuonna 2007 maassa oli vasta kaksi digitaalista salia. Ensimmäinen digitaalinen projektori otettiin käyttöön 15.12.2006 Helsingin Tennispalatsissa. Nykyään elokuvia voi katsella digitaalisesti Helsingin lisäksi Hämeenlinnassa, Kajaanissa, Seinäjoella, Joensuussa, Vantaalla ja Espoossa.