Puhdistus valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi

Suomen Filmikamari ry:n tiedote 19.9.2012, julkaistavissa heti

Antti J. Jokisen ohjaama Puhdistus on valittu Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Sofi Oksasen moninkertaisesti palkittuun romaaniin perustuvan elokuvan ovat tuottaneet Jukka Helle ja Markus Selin Solar Films Oy:stä.

Elokuvan on käsikirjoittanut Marko Leino ja Antti J. Jokinen. Elokuvan muuhun taiteelliseen ryhmään kuluvat kuvaaja Rauno Ronkainen, säveltäjä Tuomas Kantelinen, puvustaja Anna Vilppunen, lavastajat Tiina Paavilainen ja Katrin Sipelgas, leikkaaja Kimmo Taavila ja äänisuunnittelija Kirka Sainio.

Elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään Laura Birn, Liisi Tandefelt, Amanda Pilke, Peter Franzén, Krista Kosonen, Tommi Korpela, Kristjan Sarv ja Tomi Salmela.

Puhdistus sai ensi-iltansa 7.9.2012 Nordisk Film Distribution Oy:n levittämänä.

Raati perusteli valintaansa luonnehtimalla Puhdistuksen tarinankerrontaa poikkeuksellisen hienoksi. Kerronta pitää katsojan otteessaan. Elokuvan suureen tarinaan on rohkeasti kirjoitettuja vahvoja naiskuvia. Elokuvan näyttelijätyö on häkellyttävän hienoa. Puhdistus uskaltaa pitää ääntä itsestään. Elokuvassa kaikki elokuvanteon osa-alueet ovat ammattimaisen onnistuneesti toteutettu.

Suomen Filmikamarin johdolla koottu elokuva-alan ammattilaisista koostuva Suomen Oscar-raati teki valintansa katsottuaan valintakriteerit täyttävät kotimaiset elokuvateatteriensi-illan saaneet elokuvat.

Valintaraadin jäseninä olivat kuvaaja Pasi Pauni, Lavastaja Reija Hirvikoski, äänisuunnittelija Salla Hämäläinen, käsikirjoittaja Karoliina Lindgren, näyttelijä Satu Silvo, säveltäjä Sanni Orasmaa, ohjaaja Lauri Nurkse ja tuottaja Riina Hyytiä. Raadin sihteerinä toimi Susanna Shepherd ja puheenjohtajana Tero Koistinen Suomen Filmikamari ry:stä.

Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences. AMPAS pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. lokakuuta 2011 ja 30. syyskuuta 2012 välisenä aikana.

Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkistetaan 10. tammikuuta 2013. Oscar-palkinnot jaetaan 85. kerran 24. helmikuuta 2013 ympäri maailman televisioitavassa gaalassa.

Lisätietoja:

Suomen Oscar-raadin puheenjohtaja
Tero Koistinen
tero.koistinen@filmikamari.fi
050 323 8582

Lisätietoja Oscar-säännöistä: www.oscars.org

Vieraskielisen elokuvan säännöt: http://www.oscars.org/awards/academyawards/rules/rule13.html

****

Suomen Filmikamari ry on 1923 perustettu elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö. Filmikamarin jäseniä ovat Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry, Suomen elokuvatoimistojen liitto ry sekä Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry