Pohjoismaiden johtava elokuvayhtiö Svensk Filmindustri vaihtaa nimensä: SF STUDIOS -nimi yhdistää jatkossa tuotanto- ja levitystoiminnot Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa

SF Studios Finlandin tiedote 6.5.2016

Vuonna 1919 perustettu ruotsalainen Svensk Filmindustri (SF) on yksi maailman vanhimpia ja arvostetuimpia elokuvastudioita. Yhtiö sekä tuottaa elokuvia että on suurin ulkomaisten elokuvien levittäjä Pohjoismaissa. Ruotsin lisäksi SF toimii Tanskassa , Norjassa ja  Suomessa (SF Film Finland). Tästä eteenpäin kaikkien maiden tuotanto- ja levitysyksiköt  toimivat yhtenäisellä nimellä SF Studios.

Svensk Filmindustri oli aina hankala nimi Pohjoismaiden ulkopuolella. Yhdysvalloissa ja Euroopassa meitä onkin kutsuttu yksinkertaisesti ”svenskiksi”, joka on sama kuin ”ruotsalainen”. Olemme kuitenkin pohjoismainen yhtiö, jolla on tytäryhtiöt Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. SF Studios kertoo paremmin keitä me olemme ja se on tärkeää, koska jatkossa kansainvälistymme entisestään”, kommentoi Jonas Fors, SF Studiosin toimitusjohtaja. 

Vuonna 2012 SF Studios (silloinen Svensk  Filmindustri) tuli osaksi Bonnier Groupin Bonnier Growth Mediaa. Siitä alkaen SF Studios on organisoinut toimintaansa uudelleen vastaamaan muuttunutta markkinatilannetta, nopeaa digitalisaatiota ja mahdollisuuksia Pohjoismaiden rajojen ulkopuolella. Tänä keväänä SF Studiosesimerkiksi avasi oman VOD-palvelunsa SF Kids Play, joka on suunnattu lapsiperheille. Yhtiö aikoo jatkossa kasvattaa entisestään satsauksia myös omaan elokuvatuotantoon. Käynnissä on useita elokuvahankkeita, niin  Pohjoismaissa kuin kansainvälisestikin.

Suomessa SF Studios vastaa vuosittain noin 50 teatteriensi-illan ja satojen tallennejulkaisujen (DVD, Blu-ray sekä digitaalinen) maahantuonnista, markkinoinnista ja levityksestä. Yhtiö edustaa  Suomessa omien hankintojensa lisäksi Twentieth Century FoxinWarnerBros. Picturesin ja MGM:n elokuvia. SF Studiostoimii aktiivisesti myös kotimaisten elokuvien levityksessä. Yritys on perustettu vuonna 2000.

Lisätiedot:
Timo Räisänen
Elokuvalevityksen johtaja
SF Studios Finland 

timo.raisanen@sfstudios.fi
Puh. 040 561 0073