Peter Flinckenberg ja Tove Idström saivat viisivuotisen taiteilija-apurahan

Taiteen edistämiskeskuksen tiedote 25.06.2015

Valtion audiovisuaalinen taidetoimikunta on jakanut vuonna 2016 alkavat elokuvataiteen taiteilija-apurahat. Toimikunta sai 116 hakemusta ja apuraha myönnettiin 13 taiteilijalle. Viisivuotisen apurahan saivat elokuvaohjaaja, elokuvaaja Peter Flinckenberg sekä käsikirjoittaja Tove Idström.

Peter Flinckenberg on kuulunut jo toistakymmentä vuotta suomalaisten elokuvaajien kärkeen. Flinckenbergin viimeisimpiin töihin kuuluneet, kuvauksellisesti näyttävät, dokumenttielokuva Tuulensieppaajat (2015) ja fiktio Betoniyö (2014) ovat kiertäneet ympäri maailmaa elokuvafestivaaleilla. Flinckenberg sai molemmista elokuvista Jussi-palkinnon. Betoniyön kuvauksesta hänelle myönnettiin The American Society of Cinematographersin (ASC) arvostettu Spotlight-palkinto.

Tove Idström on maamme merkittävimpiä käsikirjoittajia. Hänen ansiolistaansa kuuluu lukuisia jo klassikoiksi vakiintuneita töitä niin television kuin pitkän elokuvan puolella (mm. Eila, Rikospoliisi Maria Kallio, Liian paksu perhoseksi). Idströmin tavaramerkkejä ovat vahvat ihmiskuvat sekä rohkea yhteiskunnallisten aiheiden käsittely. Oman kirjoitustyönsä ohella Idström on tehnyt merkittävän uran myös sekä dramaturgina että käsikirjoituksen opettajana. Hänen vaikutustaan suomalaiseen elokuvaan ja käsikirjoitusten tason nousuun voidaan pitää ratkaisevana.

Elokuvataiteen taiteilija-apurahat

Viisivuotinen

Elokuvaaja Peter Flinckenberg, Espoo
Käsikirjoittaja Tove Idström, Helsinki                            

Kolmivuotinen                                      

Elokuvaohjaaja Anu Kuivalainen, Helsinki
Elokuvaohjaaja Hanna Maylett, Espoo
Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Joona Tena, Helsinki
                   
Yksivuotinen
                                        
Elokuvaohjaaja Reetta Aalto, Helsinki
Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Mohamed El Aboudi, Espoo
Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Hannaleena Hauru, Helsinki
Elokuvaohjaaja, elokuvantekijä PV Lehtinen, Espoo
Ohjaaja, kuvittaja Tomi Malkki (Malakias), Turku
Elokuvaohjaaja Inari Niemi, Helsinki
                                         
Puolivuotinen                                        

Medianomi, animaatio-ohjaaja Kari Pieskä, Turku
Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Joonas Rutanen, Helsinki

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Mari Karikoski
mari.karikoski@minedu.fi, puh. 0295 330 706