Olavi Virtamo 1930–2017

Toimitusjohtaja Olavi Virtamo kuoli 6. toukokuuta Helsingin Kolmiosairaalassa pitkäaikaisen sairauden murtamana 86 vuoden iässä. Hän oli syntynyt 25.6.1930 Jyväskylässä.

Virtamo siunattiin viimeiselle matkalleen tiistaina 20.6.2017.
 
Suomen elokuva-ala muistaa hänet legendaarisena Paramountin miehenä.

Olli Virtamo, kuten kaikki hänet tunsivat, ehti olla elokuva-alalla yli 40 vuotta, niistä monet lihavat vuodet Paramountin johtajana Suomessa.   
                    
Olli teki pitkän päivätyön kolmen Hollywoodin studion, Paramountin, Universalin ja Metro-Goldwyn-Mayerin menestykseksi.
 
Olli Virtamo oli viimeisiä elokuvamiehiä, jotka olivat olleet alalla 1950 -luvun alusta lähtien. Hän työskenteli kotimaisen elokuvan kulta-aikana, näki television läpimurron, Hollywoodin murroksen, videon leviämisen, satelliittikanavien tulon ja suomalaisen elokuva-alan tiukan keskittymisen.
 
Paramount oli Olli Virtamon kohtalo. Hänet nimitettiin 1953 Paramountin filmivuokraajaksi ja 1958 myyntipäälliköksi. 1969 Olli Virtamo kutsuttiin Paramountin toimitusjohtajaksi legendaarisen Kurt Trouppin seuraajaksi.
 
Vuosi 1972 oli Olli Virtamolle merkittävä. Paramount oli tuottanut Francis Coppolan mafiaeepoksen Kummisetä, joka järisytti pian koko maailmaa, myös Suomea, elokuvan kerätessä yli 600 000 katsojaa, mikä oli huikea saavutus, elokuvan ikärajan ollessa 18 vuotta.
 
Paramountin ja Universalin elokuvien levitys järjestettiin 1970-luvun alussa yhteisen maailmanlaajuisen levitysyhtiön suojaan, 1980-luvun alussa mukaan tuli vielä Metro-Goldwyn-Mayer. Yhtiön Suomen johtajaksi nimitettiin Olli Virtamo, jota työtä hän hoiti yhtäjaksoisesti aina eläkkeelle siirtymiseen asti vuoteen 1995.
 
Olli Virtamo toi Suomeen ja levitti elokuvateattereihin monet suuret elokuvahitit, kuten E.T., Forrest Gump, James Bond -elokuvat, Indiana Jones -elokuvat, Sofien valinta, Minun Afrikkani, Pelastakaa sotamies Ryan, Grease, Saturday Night Fever, Tyttö, joka tiesi liikaa, Tappajahai, Kummisetä –elokuvat, American Graffiti – Svengijengi -62, Aamiainen Tiffanylla, Hatari, Psyko, Kymmenen käskyä, Vankileiri 17
vain muutamia mainitakseni.

Olli Virtamo on esitellyt menestyselokuvien rinnalla myös amerikkalaisia klassikkoja kuten Greta Garbon elokuvat.
 
Hän toi 1980 -luvulla Suomeen myös aikanaan poliittisesti kiellettyjä elokuvia kuten Ernst Lubitschin 1930-luvun lopun Ninotchkan ja Billy Wilderin 1960-luvun alun Berliini-satiirin Yks’ kaks’ kolme!.
 
Työuransa aikana Olli oli intohimoinen purjehtija. Puolisonsa Ritvan ja lastensa Rakelin ja Harrin kanssa he seilasivat kaikki lomat pitkin Suomenlahtea.

Eläkkeelle siirtymisen jälkeen purjehtiminen vaihtui mökkeilyksi, kun Virtamot hankkivat kesäpaikan Särkisalosta.

Olli oli myös aktiivinen Suomen Lions liiton jäsen ja mukana LC Helsinki Revonsalmen toiminnassa keräten varoja hyväntekeväisyyteen.
 
Olli Virtamolla oli useita elokuva-alan luottamustehtäviä mm. Suomen elokuvatoimistojen liitossa ja Suomen Filmikamarissa, hallituksessa, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana.
 
Elokuva-alan Kultainen ansiomerkki hänelle luovutettiin 1985.
 
Paramountin, Metro-Goldwyn Mayerin ja Universalin Achievement Awardin hän sai 1992 saavutuksistaan UIP:n hyväksi tekemästään pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä.
 
Jorma Akkanen