Muutoksia FS Film Oy:n johdossa

Lasse Hyyti jättää kahdeksan vuoden jälkeen tehtävänsä FS Filmin toimitusjohtajana 15.4.2008. Hyyti siirtyy uusiin haasteisiin elokuva-alan ulkopuolelle. Hyyti jatkaa FS Filmin hallituksen jäsenenä ja ulkopuolisena konsulttina.

Antti Toiviainen ylennetään FS Filmin toimitusjohtajaksi 16.4.2008. Toiviainen on ollut FS Filmin palveluksessa miltei kahdeksan vuotta ja toimii tällä hetkellä yhtiön markkinointijohtajana ja teatterilevityksen vastaavana.

Timo Räisänen nimitetään markkinointijohtajaksi ja teatterilevityksen vastaavaksi 26.3.2008 alkaen. Räisänen toimii tällä hetkellä Finnkinon ohjelmistopäällikönä ja on aiemmin toiminut Nordisk Filmissä teatterilevityksen myyntipäällikkönä.

“Kahdeksan vuoden urakka FS Filmissä on ollut hyvin palkitseva ja lähtöpäätöksen tekeminen oli vaikeaa. Olen iloinen siitä, että juuri Antti jatkaa työtäni ja annan hänelle kaiken tukeni. Jään kaipaamaan FS Filmin hienoa porukkaa ja Pohjoismaisia kollegojamme. Osa sydäntäni jää FS Filmiin”, kommentoi Lasse Hyyti.

“Olen hyvin kiitollinen Lasselle hänen omistautuneisuudestaan, kovasta työpanoksestaan ja ystävyydestään. Hän on ollut meille hyvin arvokas yrityksen perustamisesta saakka ja toivotan hänet ilolla tervetulleeksi FS Filmin hallitukseen. Lasse jättää meille FS Filmin, jonka talous ja henkilöstö ovat erinomaisessa kunnossa. Toivotan hänelle onnea uudella urallaan. Olen vakuuttunut, että tulemme jatkamaan menestyksen polulla Antin johdolla ja toivotan Timon lämpimästi tervetulleeksi yrityksemme johtoryhmään”, kommentoi FS Filmin hallituksen puheenjohtaja, AB Svensk Filmindustrin konserninjohtaja Rasmus Ramstad.

Lisätietoja:
Lasse Hyyti, toimitusjohtaja: 040 772 6811 /
lasse.hyyti@fs-film.fi
Antti Toiviainen, markkinointijohtaja: 040 772 6809 / antti.toiviainen@fs-film.fi
Rasmus Ramstad, President, AB Svensk Filmindustri: +46 8 680 3515 / rasmus.ramstad@sf.se

FS Film Oy on yksi suurimmista elokuvien ja videoiden levittäjistä. Yrityksen omistaa AB Svensk Filmindustri ja se kuuluu Bonnier-konserniin. Vuonna 2007 FS Film oli Suomen suurin teatteri- myyntivideo- ja vuokravideolevittäjä ja tuotti kaksi pitkää elokuvaa tytäryhtiönsä Juonifilmin kautta. FS Film levittää mm 20th Century Foxin, MGM:n, New Line Cineman sekä muiden ulkomaisten ja kotimaisten tuottajien elokuvia. Vuonna 2007 yrityksen liikevaihto oli 25M€ ja se työllisti 32 ihmistä.

AB Svensk Filmindustri on vuonna 1919 perustettu Pohjolan johtava elokuvien tuottaja ja levittäjä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa ja tytäryhtiöt Oslossa, Kööpenhaminassa ja Helsingissä. SF on osa Pohjolan markkinoiden johtavaa mediakonsernia, Bonnier Group.