Ministeri Arhinmäki jakoi elokuva-, kuva- ja valokuvataiteen valtionpalkinnot

OKM:n tiedote 28.9.2012

Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2012 elokuvataiteen valtionpalkinnon dokumenttielokuvan Kovasikajuttu työryhmälle: tuottaja Sami Jahnukainen, elokuvaohjaajat Jukka Kärkkäinen ja J-P Passi sekä elokuvaleikkaaja Riitta Poikselkä.

Valtion kuvataidetoimikunta on myöntänyt kuvataiteen valtionpalkinnon Rajataide ry:lle.

Valtion valokuvataidetoimikunta
on myöntänyt valokuvataiteen valtionpalkinnon valokuvaaja Pekka Elomaalle.

Suuruudeltaan 15 000 euron arvoiset palkinnot jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki perjantaina Helsingissä.

Eri taiteenalojen valtionpalkinnot myönnetään tunnustuksena kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta kunkin taiteen alan hyväksi. Palkinnot myönnetään veikkausvoittovaroista.

Elokuvataiteen valtionpalkinnon perustelut:

Elokuvataiteen valtionpalkinto myönnetään dokumenttielokuvan Kovasikajuttu työryhmälle: tuottaja Sami Jahnukainen, elokuvaohjaajat Jukka Kärkkäinen ja J-P Passi sekä elokuvaleikkaaja Riitta Poikselkä.

Kovasikajuttu on dokumenttielokuva Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeestä. Elokuvassa seurataan muusikoiden elämää keikoilla, ja katsoja pääsee myös tutustumaan heidän yksityiselämäänsä. Sekä elokuva että yhtye itsessään ovat nousseet ilmiöiksi. Punk-musiikki on antanut äänen neljälle miehelle, joilla on paljon sanottavaa.

Pertin, Karin, Tonin ja Samin asenne musiikkiin ja maailmaan on rehellinen ja kursailematon. Välillä ollaan estyneitä, toisinaan pidäkkeettömiä, mutta aina vilpittömiä. Mestariteokseksi elokuvan nostaa tekijöiden kunnioittava, mutta samalla kaunistelematon suhde kuvattaviin.

Dokumentaarinen elokuva on ollut pitkään suomalaisen elokuvataiteen lippulaiva. Kotimaisessa elokuvateatterilevityksessä on vuosittain liki kymmenen dokumentaarista elokuvaa, ja television ohjelmatarjonnassa ne ovat arvostettua laatuohjelmaa. Kovasikajutun tekijät, käsikirjoittaja-tuottaja Sami Jahnukainen, käsikirjoittaja-ohjaaja Jukka Kärkkäinen, ohjaaja-kuvaaja J-P Passi ja elokuvaleikkaaja Riitta Poikselkä kuuluvat kukin alansa kärkikastiin ja ovat olleet mukana lukuisissa merkittävissä dokumenttiprojekteissa.

Kuvataiteen valtionpalkinnon perustelut:

Galleria Rajatila on toiminut Tampereella 15 vuotta. Rajataide ry:n ylläpitämä galleria on tuonut taiteen kentälle kiinnostavia nuoria tekijöitä ja tehnyt suomalaista nykytaidetta tunnetuksi Pirkanmaalla ja laajemminkin. Näyttelytoiminta on säilynyt raikkaana ja kokeilevana, sillä yhdistyksen taiteilijakunta on uusiutunut jatkuvasti. Sääntöjen mukaan valtaa käyttävät vain alle 36-vuotiaat. Yhdistys kokoaa yhteen kuvataiteilijoita, kriitikoita, taiteen tuottajia ja graafisia suunnittelijoita.

Nelisen vuotta sitten Rajataiteen toiminta laajeni Tampereen ulkopuolelle. Kuvataiteeseen keskittyvän 1/2-lehden ensimmäinen numero ilmestyi 2009. Lehti puhuu taiteesta konstailematta. Tuoreella lähestymistavallaan 1/2-lehti on onnistunut laajentamaan taiteesta käytävää keskustelua.

Vuosittain vaihtuva tekijäpainotteinen päätoimittajuus on taannut, että erilaiset kuvataiteen muodot ovat päässeet esille ja suora suhde kuvataiteen kenttään ja taiteilijoihin on säilynyt.

Valokuvataiteen valtionpalkinnon perustelut:

Valokuvaaja Pekka Elomaa (s. 1954) on tehnyt uraauurtavaa työtä yhteisöllisen valokuvauksen parissa. Taiteellisen toimintansa ja freelancer-kuvaajan työnsä ohessa hän on tehnyt pitkäjänteistä työtä taidekasvattajana Lyhty ry:ssä, jossa hän on vetänyt aikuisten kehitysvammaisten valokuvatyöpajoja.

Työpajoissa otetuista valokuvista on syntynyt useita upeita näyttelyitä, joista viimeisin on Hyvää päivää, herra Holbein (2011). Näyttelyn nimi viittaa renessanssimaalari Hans Holbein nuorempaan. Mieltä kutkuttavien muotokuvien kokonaisuus syntyi yhteisöllisenä prosessina työpajassa, jonka teemana oli omakuva. Valokuvissa valo, sommittelu ja yksityiskohdat ovat paikallaan. Muotokuvaprojektin yhteydessä Elomaa pohti valokuvaa ilmaisumuotona ja valokuvan etiikkaa.

Työpajaan osallistuneet olivat samanaikaisesti kuvauksen kohteina ja tekijöinä. Yhdessä ohjaajansa kanssa he puvustivat, huolehtivat valaistuksesta ja kuvasivat. Lyhdyn työryhmän aikaisemmat näyttelyt, Lähes täydellinen (2002), Oikealla planeetalla (2006) ja Anna mun olla (2008) ovat kiertäneet eri puolilla Suomea.

Pekka Elomaan omassa taiteellisessa tuotannossa tulee esille hänen vahva yhteiskunnallinen kiinnostuksensa. Hän on kuvannut sisällissodan murha- ja teloituspaikkoja ja koonnut niistä valokuvanäyttelyn Pahan maisema. Kuvat on julkaistu myös kirjana.

Lisätietoja:
– elokuvataide: taidesihteeri Mari Karikoski (Taiteen keskustoimikunta), puh. 0295 330 706
– kuvataide: suunnittelija Anna-Mari Lihavainen (Taiteen keskustoimikunta), puh. 0295 330 712
– valokuvataide: taidesihteeri Seppo Kauhanen (Taiteen keskustoimikunta), puh. 0295 330 707