Mannerheim kiinnostaa suomalaisia aina - Mannerheimille jälleen kultaa

Nordisk Filmin lehdistötiedote 6.11.2008

Mannerheim – tsaarin kenraali, Suomen marsalkka on jo toinen Mannerheimista tänä syksynä julkaistu DVD. Ruotsalaisen Hans Barnekowin ohjaama elämäkerrallinen laatudokumentti on myynyt Suomessa jo kultarajan yli. Dokumenttielokuva ilmestyi 24. lokakuuta ja suomenkielisellä ääniraidalla kertojana on Peter Franzén.  Dokumentin on suomeksi tuottanut Solar Films.

Asiantuntijoiden lisäksi dokumentissa haastatellaan Mannerheimin tunteneita ja hänen kanssaan työskennelleitä henkilöitä. Mukana ovat mm. veljenpoika ja runoilija Augustin Mannerheim, eversti evp O.R. Bäckman, ministeri Max Jakobson, kirjailija Benedict Zilliacus, emeritusprofessori Matti Klinge, Mannerheim museon opas Karin Kullberg sekä kirjailija ja journalisti Jutta Zilliacus.

”Mannerheim on uskomattoman mielenkiintoinen henkilö dokumentin aiheeksi. Hän syntyi vanhaan Eurooppaan ja eli vielä 50-luvulla. Hän oli mukana suurissa muutoksissa Euroopan historian dramaattisina aikoina ja kaksi kertaa Suomen valtionpäämiehenä”, kertoo Hans Barnekow, jonka kiinnostus historiaan alkoi jo kansakoulussa. Dokumentin valmistuminen kesti vuoden, jolloin Barnekow istui hautautuneena elokuva- ja kuva-arkistoissa sekä matkusti yhdessä kuvaaja Bill Wattsin kanssa paikoissa, jotka liittyvät Mannerheimin elämään.

Vuonna 2004 Suomen kansa valitsi Mannerheimin kaikkien aikojen suurimmaksi koskaan eläneeksi suomalaiseksi.

LISÄTIETOJA JA LEHDISTÖMATERIAALI
Nordisk Film
Maria Isomaa
09 475 44641
maria.isomaa@nordiskfilm.com  

Manna Katajisto
09 476 44 666
manna.katajisto@nordiskfilm.com

www.nordiskfilm.fi
www.solarfilms.com 

—–
Suomen elokuvatoimistojen liitto ry:n DVD-elokuvien levittäjät ottivat helmikuussa 2008 käyttöön kulta-, timantti- ja platina-DVD:t. Myös televisiosarjojen DVD-kokoelmat saivat omat tunnustuksensa: kulta-, timantti- ja platina-BOXin. Kulta-DVD:n myyntiraja on 25 000 levyä, timantti-DVD:n 50 000 ja platina-DVD:n 100 000. Tv-sarjojen ja dokumenttien myynnissä kultaan oikeuttaa 5 000 kokoelman myynti, timanttiin ja platinaan vaaditaan 10 000 ja 20 000 myytyä sarjapakettia.