Liisi Jauho Finnkinon toimitusjohtajaksi

Rautakirjan tiedote 19.5.2009

KTM Liisi Jauho, 40, on nimitetty 1.6.2009 alkaen Rautakirja-yhtymään kuuluvan Finnkino Oy:n toimitusjohtajaksi ja Rautakirjan johtoryhmän jäseneksi. Hän tulee Finnkinoon HOK-Elannon Sokos ja Emotion -ketjunjohtajan tehtävästä. Liisi Jauho on työskennellyt pitkään S-ryhmässä, mm. Sokos Helsingin tavaratalonjohtajana sekä Virossa As. Prisma Peremarketin toimitusjohtajana.

Finnkino on Suomen suurin elokuvateatteriketju, joka on laajentanut toimintaansa myös kaikkiin Baltian maihin. Finnkinon teattereissa kävi vuonna 2008 yhteensä 10,2 miljoonaa katsojaa, joista 4,8 miljoonaa tuli Suomesta. Lisäksi Finnkino toimii elokuvien ja videoiden maahantuojana ja levittäjänä Suomessa ja Baltiassa. Finnkino on osa Rautakirja-yhtymää, joka kuuluu monipuolisesti viestinnän eri osa-alueilla 20 Euroopan maassa toimivaan Sanoma konserniin.