Kotimaisen elokuvan yleisöt 2010 -tutkimus julkaistu

Suomen elokuvasäätiön tiedote 26.3.2010

Parametra Oy toteutti Suomen elokuvasäätiön toimeksiannosta tammi-helmikuussa 2010 tutkimuksen 15–79-vuotiaiden suomalaisten elokuvien katselutottumuksista ja näkemyksistä. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina ja vastaajia oli yhteensä 504 henkilöä. Tutkimus on jatkoa vuonna 2008 tehdylle ensimmäiselle Kotimaisen elokuvan yleisöt -tutkimukselle.

Tutkimuksessa selvisi, että joka kymmenes 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista käy elokuvateatterissa vähintään kerran kuukaudessa ja selvästi yli puolet (61 %) vähintään kerran vuodessa. Kotimaisen elokuvan käyn katsomassa noin kaksi viidesosaa suomalaisista vähintään kerran vuodessa.

Elokuvan valinnassa tärkein tekijä on elokuva aihe: 94 % elokuvissa kävijöistä valikoi elokuvansa ensisijaisesti juuri aiheen perusteella. Seuraavaksi tärkein vaikuttaja on ystävien suositukset (76 % pitää tärkeänä) ja elokuvan näyttelijät (71 %). Puolet elokuvissa kävijöistä pitää elokuvan saamia hyviä arvosteluja mediassa tärkeänä valintatekijänä.

Elokuvaa katsotaan elokuvateattereissa ison valkokankaan ja äänimaailman takia. Yli neljä viidesosaa yli 15 vuotta täyttäneistä pitää edellä mainittuja tärkeinä syinä sille, että käy katsomassa elokuvan nimenomaan elokuvateatterissa. Vuoden 2008 tutkimukseen verrattuna näiden syiden merkitys on hieman kasvanut. Myös muut katsomismukavuuteen liittyvät tekijät kuten salin koko ja istuimet ovat tärkeitä motiiveja teatteriin menolle.

Kaksi kolmasosaa 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista pitää uutta kotimaista elokuvaa kiinnostavana. Uusia kotimaisia elokuvia pidetään laadukkaina, hauskoina ja liikuttavina. Juuri kotimaisia elokuvia mieluiten katsovia on neljäsosa 15 vuotta täyttäneistä.

Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin myös nimeämään suosikkinsa viimeisen kahden vuoden aikana elokuvateattereissa ilmestyneistä kotimaisista elokuvista. Parhaimmiksi nousivat Klaus Härön Postia pappi Jaakobille ja Aleksi Mäkelän Rööperi, joiden molempien osuus oli noin 10 %. Seuraavaksi eniten mainintoja saivat Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla sekä Kari Väänäsen Havukka-ahon ajattelija, molemmat 5 % osuudella.

Tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan elokuvasäätiön www-sivuilla osoitteessa www.ses.fi/dokumentit/Kotimaisen elokuvan yleisöt 2010.pdf.

Vuoden 2008 tutkimus löytyy myös elokuvasäätiön www-sivuilta, Julkaisut-osiosta.


Lisätietoja:

Jussi Salmela
Parametra Oy
p. 040 8462532
jussi.salmela[ät]parametra.fi