Kiertueteatteri Kino Metso tienpäällä

Keskisuomalainen kiertävä elokuvateatteri Kino Metso vierailee Jyväskylän alueen kouluilla esittämässä elokuvia Hurmos koulukinotapahtuman myötä. Kahden viikon aikana elokuvia näytetään yhteensä 32 näytöstä.Tapahtumaan osallistuu 5000 lasta ja nuorta Jyväskylän alueelta ja se toteutetaan pääosin kouluilla, keskitettyinä elokuvanäytöksinä, siirrettävällä elokuvakalustolla. Koulukinotapahtuman tausta-ajatuksena on; ‘Oikein käsiteltynä ja esitettynä elokuva voi olla sekä elämys että oppimisen ja löytämisen väline’.

Hurmos tapahtuman teema "Sankarin hahmossa" tutustuttaa lapsia ja nuoria elokuvien luomiin sankarikuviin ja – hahmoihin monesta eri näkökulmasta. Valkokankaan hurmos kattaa kaikki perusopetuksen piirissä olevat ikäluokat aina esikoulusta yhdeksänsiin luokkiin. Jokaiselle ikäryhmälle on suunniteltu oma erityisohjelmansa, jonka kautta valkokankaan sankarit pääsevät tutkailun kohteeksi.

Teemat ja sisällöt

Tapahtuman sankaruus teeman puitteissa valkokankaalla nähdään joukko varsin erilaisia sankareita.

0-2 luokkalaiset perehtyvät omassa näytöksessään animaatiosankareihin. Näytöksessä, Aku Ankka, Polle, Kössi kenguru ja muut eläinhahmot johdattelevat lapsia taikavoimien ja vippaskonstien maailmaan. Työpajoissa tutustutaan sankareiden ominaispiirteisiin ja luodaan omia sankarikuvia.

3-4 luokkalaisille Hurmoksessa on tarjolla erityistä herkkua mykkäelokuvasankareiden myötä. Näytöksissä tehdään aikamatka 20-luvulle ja paikanpäällä on pianisti säestämässä valkokangaselokuvaa. Elokuvissa seikkailevat tutut mykkäkauden sankarit Buster Keaton ja Ohukainen ja Paksukainen.

5-6 luokat miettivät sankaruutta menestyneen ja palkitun lastenelokuvan Näkymätön Elina kautta. Elinan tarinassa esille nousee arjen sankarit –teema sekä ajatus että sankaruutta voi löytyä hyvinkin läheltä.

7-8 luokkien kanssa katsotaan ruotsalainen fiktioelokuva Zozo.. Elokuvan jälkeen pohditaan sankaruutta maahanmuuttajanuoren näkökulmasta. Voiko sankaruus olla myös sopeutumista ja oman vahvuuden löytämistä uudessa ympäristössä?

9- luokat näkevät Hurmos tapahtumassa kotimaisen elokuvan Jadesoturi. Elokuvan teemoina oppimistehtävissä käsitellään mm. kansallisia tarustoja sekä niiden luomia sankarikuvia.

Tarkemmat kuvaukset teemoista ja tehtävistä löydät osoitteesta www.ksek.fi

Aikataulu

22.10. ma Pohjanlammen koulu
23.10. ti Huhtaharjun koulu
24.10. ke Huhtaharjun koulu
25.10. to Lohikosken koulu
26.10. pe Viitaniemen koulu
29.10. ma Kypärämäen koulu
30.9. ti Keljonkankaan koulu
31.9. ke Lehtisaaren koulu
1.11.to Tikan koulu
Siltasali
Musica -Sali
2.11.pe Halssilan koulu
IT -Dynamo
5.11.ma Kilpisen koulu
6.11.ti Kuokkalan koulu

(tarkempi aikataulu www.ksek.fi)

Hurmos on Keski-Suomen elokuvakeskuksen järjestämä lasten ja nuorten elokuvatapahtuma syksyllä 2007. Tapahtuman sisällöt ideoitiin yhteistyössä lastenkulttuuriverkosto Kulttuuriaitan ja opettajista koostuvan KOKU-työryhmän kanssa.

Tiedustelut ja yhteydenotot:

Kaisu Tapaninen, tuottaja
gsm 050 588 4134
Keski-Suomen elokuvakeskus ry
toimisto puh. 044 5502582
Asemakatu 6
40100 Jyväskylä.
elokuvakeskus@ksek.fi
www.ksek.fi
scype:ks.elokuvakeskus