Keskustelutilaisuus Ruotsin ja Suomen elokuvataiteen tilasta

Uudet johtajat – uutta tuulta purjeisiin?
Keskustelua Ruotsin ja Suomen elokuvataiteen ajankohtaisista aiheista

Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, Espoo
Tiistai 6. maaliskuuta 2007 klo 16–18

Vuosi 2006 oli ruotsalaisen elokuvan välivuosi. Katsojaluvut laskivat ja ja kriitikot puhuivat taiteellisesta kriisistä. Suomessa kotimaisen elokuvan katsojaosuudet kasvoivat. Ruotsin elokuvainstituutin tehtävänä on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa elokuva-alalla. Tänä vuonna ensi-iltansa saakin monen uuden naisohjaajan elokuva. Pelastavatko naiset ruotsalaisen elokuvan tulevaisuuden? Kotimaisen elokuvan katsojaosuus oli Suomen elokuvateattereissa viime vuonna 25 %. Suomen elokuvasäätiön suomalaiselle elokuvatuotannolle jakama valtiollinen tuki on pohjoismaisessa mittakaavassa pieni. YLE:n kautta tähän asti kanavoituneesta tuesta ja sen mahdollisesta loppumisesta käydään parhaillaan neuvotteluja. Sekä Suomen että Ruotsin elokuvainstituuttien johtajat ovat vaihtuneet. Millaisia tavoitteita uudet johtajat ovat asettaneet instituuteille? Tulisiko meidän tehdä vuositasolla vähemmän elokuvia ja käyttää niihin suhteessa enemmän varoja? Käykö elokuvien lisääntynyt paikallisuus yksiin elokuvien vientitavoitteiden kanssa? Houkuttelevatko uudet rahoitusmahdollisuudet myös suomalais-ruotsalaisten elokuvaprojektien tekoon?

Ohjelma:

ALUSTUS
Johtaja Gunvor Kronman, Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Ohjaaja Klaus Härö

KESKUSTELIJAT
Johtaja Cissi Elwin, Ruotsin elokuvainstituutti
Johtaja Irina Krohn, Suomen elokuvasäätiö
Keskustelua johtaa tuottaja ja näyttelijä Mats Långbacka

LOPPUSANAT
Ohjaaja Nanna Huolman

Kielet: suomi ja ruotsi, simultaanitulkkaus

Osallistuminen on maksutonta mutta edellyttää ilmoittautumista etukäteen viimeistään 1.3.
Ilmoittautuminen sähköpostise, info@hanaholmen.fi, ilmoittautumiset puhelimitse, puh. (09) 43502413.

Kyselyt: ohjelmakoordinaattori Tina Räihä, puh. (09) 4350 2422, tina.raiha@hanaholmen.fi.

Arrangörer: Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, Ruotsin Helsingin suurlähetystö, Walhalla ja Juonifilmi.

Tapahtuman tiedote (pdf)