Jussi Mäkelästä elokuvaneuvos

Tasavallan presidentti myönsi Juha "Jussi" Mäkelälle elokuvaneuvoksen arvonimen joulukuun 11. päivänä. KTM Mäkelä toimii The Walt Disney Company Nordicin toimitusjohtajana.

Jussi Mäkelä aloitti uransa perheyhtiö Kinostossa ja oli perustamassa Jukka Mäkelän ja Markku Koistisen kanssa 80-luvun puolivälissä nykyistä Finnkinoa.

Mäkelä on toiminut Suomen Filmikamari ry:n hallituksessa vuosina 1988–1994 ja 1997–2015. Puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana hän on ollut vuosina 1999–2015. Juha Mäkelä on myös Suomen elokuvatoimistojen liiton pitkäaikainen puheenjohtaja.

Jussi Mäkelälle luovutettiin elokuva-alan kultainen ansiomerkki 2007.

Suomen Filmikamari ry jäsenjärjestöineen onnittelee uutta elokuvaneuvosta.