Jussi-ehdokkaat vuoden 2017 kotimaisista elokuvista on valittu

Lehdistötiedote
1.2.2018, Filmiaura ry

Lyhytelokuville oma Jussi-palkinto

Suomalaisella elokuvalla on huikea vuosi takana. Kotimaisen elokuvan katsojamäärä elokuvateattereissa oli viime vuoden aikana noin 2,4 miljoonaa katsojaa. Suomalaisia elokuvia on nähty ja palkittu kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Myös suomalaiset lyhytelokuvat ovat saaneet menestystä ja Filmiaura ry on päättänyt tänä vuonna ja jatkossa jakaa Jussi-palkinnon myös lyhytelokuville.

Lyhytelokuva-Jussi

Esivalintaraadin katsottavaksi valikoitui kahdeksan lyhytelokuvaa (max. 40 min) seuraavin kriteerein: Suoraan shortlistalle pääsevät elokuvat: Tampereen elokuvajuhlien alle 30 minuuttisten kilpailunvoittaja, kilpavuonna Cannesin kilpailuun päässyt elokuva ja Clermont-Ferrandiin, Berliiniin tai Annecyn pääkilpailuun 2017 nimetty elokuva sekä Oscar-ehdokkaaksi päässyt lyhytelokuva. Nämä kriteerit täyttäviä elokuvia tuli listalle tänä vuonna kolme. Lisäksi kotimaisista festivaaleista Tampereen elokuvajuhlat, Rakkautta & Anarkiaa, Sodankylä, Espoo Ciné ja DocPoint saivat nimetä jokainen kolme ehdokasta, ja näistä ehdokkaista valittiin äänestyksellä viisi lyhytelokuvaa. Äänestykseen osallistuivat Juhani Alanen (Tampere FF), Veera Kotila (R&A), Mia Vainikainen (Espoo Ciné), Timo Malmi (Sodankylä FF), Otto Suuronen (SES) ja Elli Toivoniemi (Tuffi Films).

Elokuvat, joista Jussi-ehdokkaat valittiin tänä vuonna olivat: Katto (ohjaus: Teppo Airaksinen), Penelope (Heta Jäälinoja), Radio Dolores (Katariina Lillqvist), Drag me to Kempele (Samuli Alapuranen), Salaviinanpolttajat (Juho Kuosmanen), Saatanan kanit (Teemu Niukkanen), Vihainen marsu (Antti Heikki Pesonen) ja Ovi (Jenni Toivoniemi). Jussi-ehdokkaiksi päässeet kolme lyhytelokuvaa ovat yleisön katsottavissa Yle Areenassa kuukauden ajan ennen Jussi-gaalaa.

Jussi-ehdokkaat 2018

Jussi-ehdokkaat valittiin eilen iltana Filmiauran asiantuntijaraadin kokouksessa, jossa innokkaiden ja pitkien keskustelun sekä äänestyksien päätteeksi valittiin vuoden 2017 kotimaisten elokuvien Jussi-ehdokkaat. Esivalintaraati päätti runsaan ja monimuotoisen elokuvavuoden sekä Suomen 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi valita tänä vuonna jokaiseen kategoriaan yhden ehdokkaan enemmän kuin aiemmin. Peräti 19 eri elokuvaa sai Jussi-ehdokkuuksia. Eniten ehdokkuuksia saivat Ikitie ja Tuntematon sotilas, joista Ikitielle 13 ehdokkuutta.

Ehdokkuuksia saaneet elokuvat: Ikitie (13), Tuntematon sotilas (10), Toivon tuolla puolen (6), Armomurhaaja (5), Kaiken se kestää (5), Miami (5), Tom of Finland (5), Joulumaa (4), Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (2), Tokasikajuttu (2), Wendy and the Refugee Neverland (1), Hobbyhorse Revolution (1), Yösyöttö (1), Hyvä postimies (1), Pohjolan enkeli (1), Katto (1), Penelope (1), Salaviinan polttajat (1), Saatanan kanit (1).

Alla ehdokkaat kategorioittain.

PARAS ELOKUVA
Armomurhaaja – tuottajat Jani Pösö, Teemu Nikki
Ikitie – tuottaja Ilkka Matila
Joulumaa – tuottaja Miia Haavisto
Miami – tuottaja Miia Haavisto
Toivon tuolla puolen – Aki Kaurismäki
Tuntematon sotilas – tuottajat Aku Louhimies, Mikko Tenhunen, Miia Haavisto

OHJAUS
AJ Annila – Ikitie
Aki Kaurismäki – Toivon tuolla puolen
Aku Louhimies – Tuntematon Sotilas
Teemu Nikki – Armomurhaaja

NAISPÄÄOSA
Milka Ahlroth – Joulumaa
Krista Kosonen – Miami
Sonja Kuittinen – Miami
Pihla Viitala – Kaiken se kestää

MIESPÄÄOSA
Eero Aho – Tuntematon sotilas
Sherwan Haji – Toivon tuolla puolen
Tommi Korpela – Ikitie
Petteri Summanen – Yösyöttö

NAISSIVUOSA
Sidse Babett Knudsen – Ikitie
Malla Malmivaara – Kaiken se kestää
Hannamaija Nikander – Armomurhaaja
Anna Paavilainen – Joulumaa

MIESSIVUOSA
Hannu-Pekka Björkman – Ikitie
Tomi Enbuska – Kaiken se kestää
Aku Hirviniemi – Tuntematon sotilas
Jussi Vatanen – Tuntematon sotilas

KÄSIKIRJOITUS
Aki Kaurismäki – Toivon tuolla puolen
Inari Niemi – Joulumaa
Teemu Nikki – Armomurhaaja
Antti Tuuri, AJ Annila, Aku Louhimies – Ikitie

KUVAUS
Lasse Frank, DFF – Tom of Finland
Jarkko T. Laine – Kaiken se kestää
Mika Orasmaa – Tuntematon Sotilas
Rauno Ronkainen – Ikitie

MUSIIKKI
Tytti Arola, Minka Kuustonen, Olli Ilpo Salonen – Wendy and the Refugee Neverland
Lasse Enersen – Tuntematon sotilas
Timo Kaukolampi, Tuomo Puranen – Armomurhaaja
Ian Person, Kalle Gustafsson Järneholm, Panu Aaltio, Tuomas Kantelinen – Ikitie

ÄÄNISUUNNITTELU
Fredrik Dalenfjäll – Ikitie
Jussi Honka, Enos Desjardins – Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset
Kirka Sainio – Tuntematon Sotilas
Niklas Skarp, Christian Holm – Tom of Finland

LEIKKAUS
Samu Heikkilä – Toivon tuolla puolen
Ben Mercer – Tuntematon Sotilas
Otto Heikola, Riitta Poikselkä – Tokasikajuttu
Tambet Tasuja – Ikitie

LAVASTUSSUUNNITTELU
Saara Joro – Kaiken se kestää
Kari Kankaanpää – Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset
Kalju Kivi – Ikitie
Christian Olander – Tom of Finland

PUKUSUUNNITTELU
Tiina Kaukanen – Miami
Tiina Kaukanen – Toivon tuolla puolen
Eugen Tamberg – Ikitie
Anna Vilppunen – Tom of Finland

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Johanna Eliason, Lars Carlsson – Tom of Finland
Marjut Samulin – Miami
Riikka Virtanen – Ikitie
Salla Yli-luopa – Tuntematon sotilas

DOKUMENTTIELOKUVA
Hobbyhorse revolution – ohjaaja Selma Vilhunen
Hyvä postimies – ohjaaja Tonislav Hristov
Tokasikajuttu – ohjaajat Jukka Kärkkäinen ja JP Passi
Pohjolan enkeli – ohjaaja Jean-Michel Roux

LYHYTELOKUVA
Katto – ohjaaja Teppo Airaksinen
Penelope – ohjaaja Heta Jäälinoja
Salaviinan polttajat – ohjaaja Juho Kuosmanen
Saatanan kanit – ohjaaja Teemu Niukkanen

Jussi-ehdokkaat valitsee vuosittain vaihtuva, ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati yhdessä Filmiauran hallituksen kanssa. Raadissa olivat tällä kertaa mukana elokuva-alan ammattilaiset Elena Leeve, Jyrki Luukko, Taneli Mustonen, Mikko Myllylahti, Riku Nieminen, Jan Nyman, Elina Pohjola, Jyrki Rahkonen, Miska Seppä, Santtu Toivola, Mari Vaalasranta, Merja Väisänen sekä elokuvakriitikko Martta Kaukonen. Filmiauran hallituksesta raadissa olivat Manna Katajisto (pj), Jutta Sarhimaa, Minna Lampolahti ja Lauri Nurkse. Lyhytelokuvaraadissa olivat tänä vuonna mukana: Jyrki Luukko, Taneli Mustonen, Riku Nieminen, Elina Pohjola, Jyrki Rahkonen, Mari Vaalasranta, Merja Väisänen, Martta Kaukonen, Manna Katajisto, Jutta Sarhimaa, Minna Lampolahti ja Lauri Nurkse.

Jussi-patsaat jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry ja lopulliset voittajat valitsee Filmiaura ry:n jäsenistö suljetulla lippuäänestyksellä. Jussi-gaala järjestetään perjantaina 23.3.2018 jolloin jaetaan Jussi-palkinnot vuoden 2017 parhaille kotimaisille elokuville ja niiden tekijöille. Jussi-gaalan televisioi suorana lähetyksenä Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallista MTV3. Lähetyksen juontaa Jussi-voittaja Mikko Leppilampi ja tuottaa Solar Republic. Jussi-gaalan pääyhteistyökumppanit ovat Jussi-gaalan pääyhteistyökumppanit ovat Elisa Viihde, Finnkino ja Iso Omena.

Yleisö voi tuttuun tapaan valita oman suosikkielokuvansa äänestämällä kaikista vuonna 2017 teatteriensi-iltansa saaneista kotimaisista elokuvista. Yleisön suosikkielokuvaäänestyksen järjestää Elisa Viihde ja äänestys on käynnissä 20.2.-20.3. välisen ajan osoitteessa elisa.fi/jussit.

Ensimmäiset Jussit jaettiin 16.11.1944. Vuonna 1944 perustettu Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto. Jussi-palkintoja jaetaan 16 eri kategoriassa, joita ovat paras elokuva, ohjaus, naispääosa, miespääosa, naissivuosa, miessivuosa, käsikirjoitus, kuvaus, elokuvamusiikki, leikkaus, äänisuunnittelu, lavastussuunnittelu, pukusuunnittelu, maskeeraussuunnittelu, dokumenttielokuva ja lyhytelokuva.

www.jussit.fi
Facebook: Jussi-palkinto

Lisätiedot
Filmiaura ry: filmiaura@jussit.fi
Filmiauran hallitus: Manna Katajisto pj, manna.katajisto@mannapr.fi

MTV: vastaava tuottaja Hanna Kortti hanna.kortti@mtv.fi, 040 5782478
Solar Republic: vastaava tuottaja Samuli Norhomaa, samuli.norhomaa@solarrepublic.fi 050 3900003