Joensuun Tapion syysmatineasarja alkaa perjantaina

Lehdistötiedote 18.9.2007
Julkaisuvapaa heti

Elokuvateatterikeskus Tapion tämän syksyinen elokuvamatineasarja käynnistyy perjantaina 21. syyskuuta. Matineasarjassa nähdään kaikkiaan kahdeksan eri elokuvaa ja kutakin elokuvaa esitetään viikon ajan perjantaista torstaihin.

Matineasarjan avaa elokuva Goyan aaveet, joka on Milos Formanin ohjaama komea draama Espanjan kuohuvasta historiasta kuvataiteilija Francisco Goyan silmin. Elokuvaa tähdittävät Stellan Skarsgård, Javier Bardem ja Natalie Portman.

Paljon ylistäviä arvosteluja kerännyt Kirjava huntu on John Curranin ohjaama tunteita täynnä oleva draama, joka perustuu W. Somerset Maughamin romaaniin. Upeita kuvia tulviva elokuva tuo valkokankaalle kolmiodraaman, johon vääristä syistä solmittu avioliitto väistämättä johtaa. Pääosissa elokuvassa loistavat Naomi Watts, Edward Norton ja Liev Schreiber.

Anthony Minghellan ohjaama, Jude Lawn ja Juliette Binochen pääosittama englantilaisdraama Breaking and Entering – Murto ja varkaus on tarina läheisyyden vaikeudesta ja luottamuksen rikkomisesta. Lontoon sykkeeseen sijoittuva elokuva näyttää miten kohtalo jekuttaa silloin kuin sitä vähiten odottaa.

John Malkovich tekee yhden uransa huikemmista rooleista elokuvassa Colour Me Kubrick. Brian W. Cookin elokuva on tosipohjainen tarina Alan Conway -nimisestä miehestä joka huijasi lukuisia ihmisiä 1990-luvun lopulla esiintyen elokuvaohjaaja Stanley Kubrickina. Conway ei näyttänyt tippaakaan Kubrickilta eikä tiennyt juuri mitään ohjaajasta tai hänen töistään – silti huijaus meni läpi kuin häkä.

Hollywoodland on sukellus maineen ja mammonan maailmaan, viihdeteollisuuden tarinatehtaalle, missä jokaisella on aina tarjota oma versionsa totuudesta. Mielenkiintoisessa elokuvassa paneudutaan tositapaukseen, jossa suositussa tv-sarjassa Teräsmiestä esittänyt George Reeves löydetään kotoaan menehtyneenä. Valheiden ja viettelysten verkko aukeaa sitä mukaa kun mysteerin selvittely etenee. Elokuvan on ohjannut Allen Coulter ja pääosassa nähdään mm. Adrien Brody, Ben Affleck ja Bob Hoskins.

Harvoin Suomessa nähtyä tanskalaiselokuvaa matineasarjassa edustaa Susanne Bierin elokuva Häiden jälkeen. Se kertoo tarinan miehestä, joka joutuu kohtaamaan vaikean menneisyytensä palatessaan vuosien jälkeen kotimaahansa Tanskaan. Elämän monimuotoisuutta taitavasti esittelevän draaman pääosassa nähdään tämän hetken kuumin tanskalaisnäyttelijä Mads Mikkelsen.

Pascale Ferranin ohjaama draama Lady Chatterley perustuu D.H. Lawrencen kirjoittaman Lady Chatterleyn rakastaja -romaanin toiseen versioon nimeltään John Thomas ja Lady Jane. Ensimmäistä kertaa naisohjaajan käsissä elokuvamuotonsa saava tarina on voimakas ja sensuelli rakkauskertomus, joka kotimaassaan on saanut viisi arvostettua Cèsar-elokuvapalkintoa.

Syksyn matineasarjan päättää Laurent Canterin ohjaama draama Kohti etelää. Se on ajatuksia herättävä elokuva seksiturismista, jossa kohteena ovat nuoret miehet ja maksajana länsimaiset naiset. 1970- luvun Haitiin sijoittuva kertomus punnitsee, onko kaiken takana vain raha ja hyväksikäyttö vai sittenkin aito romantiikan ja rakkauden nälkä

Syksyn 2007 matineat

21.9. Milos Forman: Goyan aaveet
5.10. John Curran: Kirjava huntu
12.10. Anthony Minghella: Breaking and Entering – Murto ja varkaus
19.10. Brian W. Cook: Colour Me Kubrick
26.10. Allen Coulter: Hollywoodland
2.11. Susanne Bier: Häiden jälkeen
9.11. Pascale Ferran: Lady Chatterley
23.11. Laurent Cantet: Kohti etelää

Liput 7,5 €

Lisätietoja elokuvista: www.savonkinot.fi