Hymyilevä mies valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi

Suomen Filmikamari ry:n tiedote 4.9.2016, julkaistavissa heti

Juho Kuosmasen
ohjaama Hymyilevä mies on valittu Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi.

Elokuvan on tuottanut Jussi Rantamäki Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab:sta. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli 2.9.2016 ja sitä levittää B-Plan Distribution Oy.

Elokuvan päärooleja näyttelevät Jarkko Lahti, Oona Airola ja Eero Milonoff.

Elokuvan muuhun taiteelliseen ryhmään kuuluvat muun muassa käsikirjoittajat Mikko Myllylahti ja Juho Kuosmanen, kuvaaja J-P Passi, leikkaaja Jussi Rautaniemi, äänisuunnittelija Pietu Korhonen ja lavastaja Kari Kankaanpää.

Hymyilevä mies voitti tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlilla arvostetun Un Certain Regard -palkinnon. Elokuva on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoon.

Suomen Filmikamarin johdolla muodostettu elokuva-alan ammattilaisista koostuva Suomen Oscar-raati perusteli valintaansa luonnehtimalla Hymyilevää miestä tyylipuhtaaksi elokuvaksi, jonka tositapahtumiin perustuva paikallinen tarina nousee taitavien elokuvantekijöiden käsissä universaalille tasolle. Koskettava ja eheä elokuva sisältää myös huumoria. Elokuva on persoonallinen ja kertoo tekijöittensä näkemyksellisestä suhteesta elokuvaan sekä korkeasta ammattitaidosta.

Valintaraadin jäseninä olivat käsikirjoittaja Vilja Autiokyrö, tuottaja Jarkko Hentula, kuvaaja Tahvo Hirvonen, ohjaaja ja käsikirjoittaja Sakari Kirjavainen, säveltäjä Pessi Levanto sekä kansainvälisten projektien ja promootion päällikkö Kati Nuora. Raadin sihteerinä toimi Susanna Shepherd ja puheenjohtajana Tero Koistinen Suomen Filmikamari ry:stä.

Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. lokakuuta 2015 ja 30. syyskuuta 2016 välisenä aikana.

Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkistetaan 24. tammikuuta 2017. Oscar-palkinnot jaetaan 89. kerran 26. helmikuuta 2017 ympäri maailman televisioitavassa gaalassa.

Lisätietoja:
Suomen Oscar-raadin puheenjohtaja
Tero Koistinen
tero.koistinen[ät]filmikamari.fi
050 323 8582

Lisätietoja Oscar-palkinnosta: www.oscars.org

Oscar-palkintokategorioiden säännöt:http://www.oscars.org/oscars/rules-eligibility

****

Suomen Filmikamari ry on 1923 perustettu elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö. Filmikamarin jäseniä ovat Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry, Suomen elokuvatoimistojen liitto ry sekä Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry.