Humanismin käsi Peter Franzénille

Viitasaaren 39. Elokuvaviikon kunniapalkinto, Humanismin käsi, on päätetty tänä vuonna myöntää  näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija Peter Franzénille elokuvasta Tumman veden päällä ja myös hänen ansiokkaasta näyttelijäntyöstään muiden ohjaajien elokuvissa vuosien varrella. Franzén on monella kulttuurin alalla työskentelevä monilahjakkuus.

Tumman veden päällä on vakuuttava ohjaajadebyytti, joka ajaa humaania ihmiskuvaa. Elokuva tuo hienosti esille niin vaikean elämäntilanteen kuin myös arkipäivän ilot pienen pojan silmin nähtynä. Raati kiittää myös teoksessa suomalaisessa elokuvassa harvinaisempaa fantasian yhdistämistä realistiseen kuvaukseen.

Lisäksi raati haluaa antaa kunniamaininnan Ulrika Bengtsille elokuvasta Lärjungen/Oppipoika, Oppipoika on hyvin hallittu ja pienimuotoinen, tyyli- ja muotopuhdas elokuva, joka osoittaa hyvää draamantajua.

Raati on ilahtunut yhä monipuolistuvasta ja lisääntyvästä kotimaisen elokuvan tuotannosta ja uusien tulokkaiden astumisesta tekijäkentälle.

Viitasaaren Elokuvaviikon kunniapalkinto ”Humanismin käsi” myönnetään vuosittain henkilölle, joka kotimaisen kokoillan näytelmäelokuvan välityksellä on edistänyt humanistisia ja ihmisläheisiä arvoja taiteellisesti laadukkaalla työllään.

Viitasaaren Elokuvaviikon kunniapalkintotoimikunnassa ovat edustettuina keskeisimmät elokuva-alan yhteisöt eli Valtion Elokuvataidetoimikunta, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Suomen Elokuvasäätiö, Suomen Filmikamari, Suomen Elokuvatoimistojen Liitto, Suomen Arvostelijain Liitto, Suomen Elokuva- ja Mediatyöntekijät sekä Viitasaaren Elokuvaviikko.

Lisätietoja:
Viitasaaren Elokuvaviikko
Vapaa-aikatoimenjohtaja Jorma Rihto
Puh. 044 4597 570
E-mail: jorma.rihto@viitasaari.fi