Helsingin Finnkino Kinopalatsi 10 vuotta

Finnkino lehdistötiedote 17.11.2008

FINNKINO KINOPALATSI 10 V.

Kaisaniemessä, Fennia-korttelissa juhlitaan perjantaina 21.11. Finnkino Kinopalatsin 10-vuotissyntymäpäiväjuhlia. 10-salisessa nykymuodossaan elokuvakeskus avattiin marraskuussa 1998, mutta samassa osoitteessa on esitetty elokuvia isolta kankaalta jo vuodesta 1939. Metropol-nimisenä avattu teatteri toimi samalla paikalla kuin nykyisen Kinopalatsin sali 2. 1000-paikkainen Metropol oli aikanaan Helsingin suurin elokuvateatteri ja siellä vieraili 1950-luvulla mm. Hollywood-tähti Gregory Peck. Myöhemmin teatteri tunnettiin nimillä Boston ja Formia sekä Kinopalatsi, joka kesäkuuhun 2006 oli Sandrew Metronomen omistuksessa. Kaikissa Finnkino-ketjun elokuvakeskuksissa on oma luonteensa ja päivityksistään huolimatta Kinopalatsissakin on edelleen aistittavissa ripaus 30-luvun tunnelmaa.

Perjantaina Kinopalatsissa juhlitaan runsaan elokuvaohjelmiston merkeissä. Asiakkaita hemmotellaan koko perjantai edullisella 5 euron lippuhinnalla, lukuisilla muilla tarjouksilla, yllätyksillä sekä ennenkaikkea palvelulla – koko Kinopalatsin henkilökunta juhlii tekemällä elokuvakäynneistä elämyksiä. Kinopalatsi on auki juhlapäivänään klo 10-22.

Ohjelmisto: www.finnkino.fi

Lisäinfoa: Ria Nyman 040 724 7070