Hämeenlinnan Bio Rex avataan 31.7.2007

Bio Rexin tiedote 4.4.2007

Hämeenlinnan Verkatehtaan nelisalinen Bio Rex -elokuvateatteri vihitään käyttöön 31. päivä heinäkuuta tänä vuonna. Bio Rex siirtää Hämeenlinnan ja sitä ympäröivän seutukunnan kokonaan uuteen aikakauteen elokuvien esittämisen ja niistä nauttimisen suhteen. Nykyaikainen, juuri elokuvien katselua varten suunniteltu, rakennettu ja uusimmalla tekniikalla varustettu elokuvakeskus tarjoaa maailmanluokan olosuhteet hämäläiselle elokuvayleisölle.

Hämeenlinnan Bio Rex on tärkeä osa Verkatehtaan kulttuuri- ja kongressikeskusta, johon sijoittuu muun muassa korkeatasoinen musiikki- ja kongressisali, kokouskeskus, kulttuuri- ja media-alan yhteisöjä sekä ravintola. Bio Rex -elokuvateatterin neljään saliin mahtuu yhteensä 644 katsojaa. Perinteisen tekniikan lisäksi elokuvateatterissa tullaan esittämään myös digitaalisia ja stereoskooppisia 3D-esityksiä.

Bio Rexin avajaispäivänä yleisö pääsee tutustumaan elokuvateatteriin ohjatuilla esittelykierroksilla sekä illalla on mahdollista päästä katsomaan ennakkoesityksissä syksyllä myöhemmin ensi-iltansa saavia elokuvia. Illan päättää yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaisyhtyeistä, The Rasmus, jonka Verkatehtaan keikka on tämän kesän ainut klubiesiintyminen Suomessa.

Hämeenlinnan Bio Rexille on 1.4.2007 lähtien nimetty teatterivastaavaksi Tuukka Konttinen. Tuukka hoitaa edelleen myös Digital Cinema Matila & Röhr Oy:ssä elokuvien maahantuonti- ja levitystoimintaa. Bio Rex -elokuvateattereiden ohjelmistosuunnittelusta vastaa teatteritoimintojen päällikkö Marko Karvonen.

Lisätietoja avajaisista antavat: Marko Karvonen, puh. 044 089 5033 sekä Tuukka Konttinen, puh. 050 313 7662.

—–
Bio Rex on Marko Röhrin ja Ilkka Matilan omistama elokuvateatteriketju, jolla on toimipisteet Kajaanissa ja Helsingissä. Ketjun seuraava elokuvateatteri avataan Hämeenlinnaan 31.7.2007. Suunnittelun alla on elokuvateatteri myös Espooseen, jossa kauppakeskus Selloon avataan kuusisalinen teatteri syksyllä 2008. Bio Rexin -elokuvaohjelmisto palvelee monipuolisesti kaikkia elokuvissa kävijöitä.