Finnkinon Diktaattori-kampanja voitti AdProfit-palkinnon vuoden 2012 parhaasta lanseerauksesta

Tiedote 22.3.2013

Eilen illalla järjestetyssä AdProfit-palkintojenjakotilaisuudessa palkittiin vuoden 2012 tuloksellisimmat kampanjat ja lanseeraukset. Uudistuneessa AdProfit-kilpailussa voittajiksi nousivat Finnkino (paras lanseeraus), Fazer Leipomot (paras kampanja) sekä A-klinikkasäätiö (paras yhteiskunnallinen kampanja).

Finnkinon teatterilevitys voitti palkinnon Diktaattori-elokuvan lanseerauksella. Kampanja toteutettiin yhteistyössä mediatoimisto Dagmarin kanssa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun elokuvan markkinointikampanja on voittanut AdProfit-kilpailun tai päässyt sen shortlistalle. Ylituomaristo kommentoi, että lanseeraus onnistui hyvin haasteellisessa tilanteessa, jossa kilpailu elokuvayleisön vapaa-ajasta on lisääntynyt ja elokuvien elinkaari teattereista videoihin ja tv-lähetyksiin on lyhentynyt. Kampanjan idea perustuu tuotteen ytimeen, ja kohderyhmä on otettu haltuun keskitetysti. Kampanjaseloste sisältää hyvää kansainvälistä vertailua. Tällaisella kampanjalla ei voi rakentaa brändiä, mutta se ei ole tarkoituskaan. Kampanja on poikinut hyvin ansaittua mediaa. Tulokset ovat kiistatta hyvät ja puhuvat puolestaan.

Finnkinolle kampanja opetti, että tuloksellinen markkinointi vaatii ensisijaisesti kirkasta strategiaa ja uskallusta tehdä toisin. Elokuvien markkinointibudjetit ovat Suomessa usein pieniä, joten volyymin sijaan tarvitaan huimia ideoita sekä oivaltavasti rakennettua näkyvyyttä, jossa hyödynnetään mahdollisimman paljon ansaittua mediaa. Diktaattorin kokonaiskatsojamäärä oli lähes tuplasti parempi kuin tavoitteeksi asetettu 100 000 katsojan hittielokuvan raja, ja Suomessa Diktaattoriin investoitu markkinointieuro tuotti jopa kolme kertaa enemmän lipunmyyntiä kuin muissa Pohjoismaissa. Kampanjan tarkempaan kuvaukseen voi tutustua AdProfitin sivuilla osoitteessa http://www.adprofit.fi/voittajat . Katso myös kampanjan esittelyvideo: http://vimeo.com/61788498

Lisätiedot: Markkinointipäällikkö Anna Lujanen, anna.lujanen@finnkino.fi / 040 527 4734
Lehdistökuvat: Katariina Vuori, katariina.vuori@finnkino.fi / 040 669 3911