Finnkinolla ennätysten elokuvakesä
Finnkinon lehdistötiedote 01.09.2008
Kesästä on tullut elokuvasesonki siinä missä muistakin vuodenajoista. Tänäkin kesänä suomalaiset ovat ehtineet teattereihin useita uutuusensi-iltoja katsomaan ja kesä on tarjonnut katsottavaa useissa lajityypeissä. Perinteistä seikkailua, naisten juttuja, sarjakuvatuttuja, valkokankaalle tuotua musikaalia ja fantasiaa perhe-elokuviakaan unohtamatta. Juuri päättynyt elokuu oli yksi Finnkinon historian ennätyksellisimpiä katsojamäärillä mitattuna.
Syksyä leimaa kotimaisten elokuvien runsaus. Kotimaiset ovatkin toivottuja ja yltävät yleensä katsotuimpien elokuvien kärkisijoille. Yksi loppuvuoden odotetuimmista elokuvista on marraskuun alussa aloittava uusi Bond-elokuva Quantum of Solace. Normaalin elokuvaohjelmiston lisäksi helsinkiläiset saavat nauttia myös Finnkinon teattereissa esitettävistä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin elokuvista 18.–28.9. Myös uutta sisältöä on pian luvassa valkokankaille – vaihtoehtoelämykset ovat kuuluneet jo jonkin aikaan Finnkinon ohjelmistoon ja tarjonta monipuolistuu syksyn kuluessa.
Finnkino saa 11. teatteripaikkakunnan Suomeen tällä viikolla kun Vantaan elämyskeskus Flamingossa aukeaa kuuden salin ja lähes 1000 paikan monisaliteatteri, jossa perinteisen esitysformaatin ohella esitetään 3D-elokuvia.
Kesä–elokuun kävijät Finnkino-ketjussa seuraavasti:
1.6.2007–31.8.2007: 1 093 515 katsojaa
1.6.2008–31.8.2008: 1 274 902 katsojaa / indeksi 117
Kesän katsotuimmat Finnkino-ketjussa samalla aikavälillä / Top 5:
Yön ritari: 122887 katsojaa
Mamma Mia! 93363 katsojaa
Kung Fu Panda: 56202 katsojaa
The Mummy: Tomb of the Dragon Emperor: 25729 katsojaa
Myrsky: 22532 katsojaa
Ystävällisin terveisin,
Ria Nyman, Communications Manager, Finnkino Oy
Koivuvaarankuja 2, P.O. Box 19, FI-01641 Vantaa, Finland
Tel +358-9-1311 9344, +358-40-724 7070 Fax +358-9-1311 9343
ria.nyman@finnkino.fi, www.finnkino.fi