Finnkino Leppävaaraan 2009?

Evata Finlandin uutinen:

Finnkino jatkaa kasvuaan Suomessa. Finnkino ja Evata Development ovat allekirjoittaneet esisopimuksen vuoden 2009 aikana Espoon Leppävaarassa avattavasta elokuvateatterikeskuksesta. Finnkinon sitoutuminen antaa lisäpotkua ainutkertaiselle hankkeelle Pohjois-Euroopan suurimman viihde- ja vapaa-ajankeskuksen rakentamiseksi.
Suomen johtava elokuvateatteriketju Finnkino ja Evata Development ovat allekirjoittaneet esisopimuksen lähes 2000 asiakaspaikan elokuvateatteri­keskuksesta, joka aloittaa toimintansa vuoden 2009 aikana. Espoon ensimmäiseen suureen multiplex-keskukseen avataan 8–10 elokuvasalia, jotka varustetaan alan uusimmalla kuva- ja äänentoistoteknologialla.

Elokuvateatterikeskus on osa suurta ja Euroopan mittakaavassakin ainutlaatuista viihde- ja vapaa-ajankeskusta, joka avautuu Espoon Leppävaarassa vuoden 2009 aikana. Elokuvaelämysten lisäksi mullistavaan konseptiin kuuluu muun muassa vesiurheilukeskus surffausmahdollisuuksineen, sisälaskettelukeskus, kongressi- ja messutoimintaan soveltuva monitoimihalli, hotelli, ravintoloita sekä kansainväliset mitat täyttävä kiipeilykeskus.

– Suomen toiseksi suurimman kaupungin asukkaat ansaitsevat lumoavia elokuvaelämyksiä myös omassa kaupungissaan ja meillä on ilo tarjota niitä jatkossa. Espoon huikea vapaa-ajankeskushanke on luonteva jatko laajentumisellemme pääkaupunkiseudulla. Sijainti kauppakeskus Sellon läheisyydessä kehä I:n varrella on elokuvissakävijoiden kannalta erinomainen, kertoo toimitusjohtaja Timo Mänty Finnkinolta.

Espoon SuperLife Lab -hankkeen tutkimus-, kehittämis- ja suunnittelutyöstä vastaavat kiinteistökehitystoimisto Evata Development Oy ja arkkitehtitoimisto Evata Finland Oy.

– Finnkinon mukaantulo on hieno asia koko hankkeelle, sillä tavoitteenamme on saada mukaan alojensa parhaat toimijat. Espoon SuperLife Lab -keskus tulee olemaan Euroopan mittakaavassakin ainutlaatuinen. Keskus houkuttelee pääkaupunkiseutulaisten lisäksi myös turisteja ympäri vuoden viettämään aktiivista vapaa-aikaa elokuvista, vesiurheilusta, lumilautailusta ja kiipeilystä nauttien, kommentoi toimitusjohtaja Heikki Mäkinen Evata Development Oy:stä.
Finnkino espoolaistuu virallisesti jo 10.11., jolloin se alkaa pyörittää Iso Omenassa sijaitsevaa elokuvateatteria. Vantaalla Finnkino avaa elokuvateatterikeskuksen kehä III:n varrelle kauppakeskus Jumbon yhteyteen alkuvuodesta 2008. Finnkino laajentaa toimintaansa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella – marraskuussa avataan uusi Finnkino Plaza Oulussa sekä syksyllä 2007 vapaa-ajankeskus Lahdessa.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Timo Mänty, Finnkino Oy
p. 0400 712 836, timo.manty@finnkino.fi
toimitusjohtaja Heikki Mäkinen, Evata Development Oy
p. 045 636 4468

Lisätietoja Espoon SuperLife Lab -hankkeesta

Hankkeen tarkoituksena on toteuttaa Pohjois-Euroopan vetovoimaisin aktiivisen, haastavan ja elämyksellisen vapaa-ajan palvelukeskittymä, joka muodostaa yhdessä Leppävaaran keskuksen ja Vermon alueen kanssa laajamittaisen palveluiden kokonaisuuden. Hankkeen työnimenä on SuperLife Lab.

• Lumiurheilukeskus Snow World, käsittäen Suomen ensimmäisen katetun ympärivuotisen sisälaskettelurinteen afterski-palveluineen. Rinteen korkeusero on lähes 60 metriä.
• Vesiurheilukeskus Xtreme Water Park: Suomen ainoa surffauksen ja monipuolisen vesiurheilun mahdollistava keskus oheisaktiviteetteineen. Lisäksi edellämainittuja palvelevat hotelli- ja ravintolapalvelut.
• Nuorisolle ja nuorekkaille aikuisille tarkoitettuja viihde- ja vapaa-ajan palveluja sekä erityisesti hyvinvointiteknologian ja lifestyle-brandien erikoisliikkeitä.
• Suuri elokuvakeskus huippuluokan kuva- ja äänentoistateknologialla varustettuna
• Ravintoloita, esim. erilaisia etnisiä ravintoloita sekä baareja ja kahviloita
• Monitoimihalli erilaisia tapahtumia, tilaisuuksia, näyttelyitä, messuja, konsertteja ym. yleisötilaisuuksia varten.
• Lisäksi hankkeeseen on esitetty myös jonkin verran uutta asumista.

Hankkeen asemakaavamuutos on laadittavana, ja se saataneen valmiiksi vuoden 2006 aikana. Tämä mahdollistaisi osaltaan hankkeen rakennustöiden käynnistämisen heti kaavoituksen valmistuttua. Rakennustöiden on arvioitu kestävän noin kaksi vuotta. Keskuksen arvioidaan avautuvan vuoden 2009 alussa.

Linkki Evatan uutiseen
Linkki Rautakirjan tiedotteeseen