Filmikamari täyttää 100 vuotta

Suomen Filmikamarin tiedote 11. tammikuuta 2023

Suomen Filmikamari ry täyttää tänään sata vuotta. Filmikamari perustettiin 11.1.1923 nimellä Suomen Biografiliitto.

Filmikamarin satasia juhlitaan juhlavuoden aikana monin tavoin, elokuvayleisöllekin on luvassa juhlavuoden yllätyksiä.

– Ennen koronavuosia suomalaisten elokuvakäynnit olivat jatkuvasti parhaita 40 vuoteen. Filmikamari pitää suomalaisen elokuvan ja suomalaisten elokuvateattereiden näkymiä edelleen vahvana, mutta hyvän yleisösuhteen eteen pitää tehdä väsymättä työtä, toteaa Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen.

Perustettaessa Biografiliiton tarkoituksena oli vahvistaa elokuva-alan edunvalvontaa, jota ei aikaisemmin elokuva-alalla yhdessä tehty. Liiton avulla haluttiin muun muassa estää elokuvateattereiden valtiollistamispyrkimykset. Esimerkiksi vuonna 1918 oli kirkolliskokous ehdottanut elokuvien ottamista valtion monopoliksi tai ”niiden saattamista muulla tavoin tehokkaan tarkastuksen ja valvonnan alaisiksi.”

Keskusjärjestöksi Biografiliitto muuttui vuonna 1939, jolloin liiton nimeksi vaihdettiin Suomen Filmikamari – Finlands Filmkammare ry ja järjestöt hyväksyttiin jäseniksi. Elokuvateatterit ja elokuvalevittäjät olivat perustaneet omat liittonsa 1930-luvulla (nykyiset Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry ja Suomen elokuvatoimistojen liitto ry). Elokuvien ”valmistajat”, siis elokuvatuotantoyhtiöt, perustivat Suomen Filmivalmistajien liiton 1940-luvulla.

Filmikamarin hallitus 2023. Istumassa puheenjohtaja Katarina Nyman ja varapuheenjohtaja Aku Jaakkola. Seisomassa vasemmalta Timo Räisänen, Pekka Lehesmaa, Vesa Aaltonen, Hannele Wolf-Mannila ja Mika Nieminen. Kuvasta puuttuvat Kaj Itämäki, Tarja Piiroinen ja Harry Päiväläinen.

Filmikamarilla ja sen jäsenjärjestöillä on ollut pitkäaikainen vaikutus suomalaiseen elokuvapolitiikkaan, elokuva-alaan ja lainsäädäntöön. Järjestöt ovat olleet perustamassa muun muassa keskitettyä elokuvien tarkastustoimintaa, Suomen elokuva-arkistoa, Suomen elokuvasäätiötä, Tekijäinoikeuksien tiedotus- ja valvontakeskus ry:tä, Luovat ry:tä ja Koulukinoyhdistystä.

Historiansa aikana Filmikamarissa on ollut useita jäsenliittoja. Muun muassa kinoteknisillä yrityksillä on ollut oma yhdistyksensä, samoin mainoselokuvayhtiöillä sekä elokuvakiertueilla.

Tällä hetkellä Filmikamarin jäseniä ovat Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry (167 teatteria, joissa on 353 teatterisalia) ja Suomen elokuvatoimistojen liitto ry eli elokuvien levittäjät ja maahantuojat (24 jäsenyritystä, niin teatterilevitystä kuin tallennelevitystä harjoittavaa yritystä).

Lisätietoja
Tero Koistinen
toimitusjohtaja

Linkit
Filmikamarin hallitukset 1923–2023
Elokuva-alan ansiomerkit

Kirjallisuutta Filmikamarin historiasta
– Urmas A. Hilapieli: Kino-Suomi – Elokuvan esittämisen historia 1896–2021 (2021)
– Kari Uusitalo: Suomen Biografiliitosta Suomen Filmikamariin – Viisi vuosikymmentä elokuva-alan järjestötoimintaa Suomessa (1974)
– Suomen Filmikamari 75-vuotta (1998)

Instagram @filmikamari
Twitter @filmikamari