Filmikamari: Mahdollinen hätäjarrun käyttöönotto ei saa kohdistua vähäriskisiin tapahtumiin

Suomen Filmikamari ry:n kannanotto 17.12.2021

Koronatartuntojen määrän kasvaessa on ryhdytty pohtimaan ns. hätäjarrumekanismin käyttöönottoa. Hallituksen strategiaan kuuluva mekanismi mahdollistaisi nykyisten koronarajoitusten koventamisen.

Rajoitusten tulee olla suhteellisia ja tarkkarajaisia. Vähäisen riskin tapahtumien rajoituksia ei ole syytä kiristää: koronapassilla tulee jatkossakin olla mahdollista ohittaa rajoitukset.

Elokuvateatteriala muistuttaa, että elokuvateatterit ovat olleet koko korona-ajan todistetusti erittäin turvallisia: suomalaiset ovat korona-aikana (kesäkuu 2020–joulukuu 2021) käyneet elokuvissa lähes 5 miljoonaa kertaa ilman tunnettuja tartuntaketjuja. Tilanne on sama maailmalla.

Myös lukuisat tutkimukset osoittavat elokuvateatterien olevan erittäin vähäriskisiä. Viimeisimpänä tämän vahvisti saksalaisen Fraunhofer Instituutin johtama tutkimus.

Elokuvateatterikäynti kuuluu myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen riskipotentiaalin arviointitaulukossa vähäisen riskin tilanteisiin.

Elokuva-ala vaatii, että viranomaiset ottavat huomioon elokuvateattereiden moneen kertaan todetun turvallisuuden, mikäli hätäjarrusta vedetään.

Lisätietoja

Tero Koistinen
toimitusjohtaja
Suomen Filmikamari ry

– Celluloid Junkie: German Study Demonstrates Low COVID-19 Infection Risk in Cinemas https://celluloidjunkie.com/2021/12/09/german-study-demonstrates-low-covid-19-infection-risk-in-cinemas/