Filmiä ja valoa -festivaali Matin-Tuvassa saa jatkoa

Filmiä ja valoa -elokuvafestivaalit jatkuvat. Tänä vuonna yleisö, elokuvat ja elokuvien tekijät kohtaavat Matin-Tuvassa, Seinäjoen Ylistarossa 20.–22.11.

Yleisö on kävijäkyselyissä vuosina 2007 ja 2008 toivonut, että kotimainen elokuva olisi jatkossakin festivaalin kivijalkana. Samalla moni on ehdottanut, että festivaalin teemoissa sivuttaisiin Suomen historiaa.

Odotukset käyvät toteen. Tänä syksynä Filmiä ja valoa -festivaalin yleisö saa ensimmäisenä – ennakkoesityksessä – nähdä Timo Koivusalon elokuvan Täällä Pohjantähden alla. Uskomme, että siitä alkaa keskustelu, joka leviää elokuvan edellä ja myötä koko maahan.

Elokuvan ohjaaja, tuottaja Timo Koivusalo, apulaisohjaaja Susanna Palin ja mahdollisesti näyttelijät Ilkka Koivula ja Hannu-Pekka Björkman saapuvat festivaalivieraiksemme.

Täällä Pohjantähden alla -elokuva perustuu Väinö Linnan samannimiseen romaanitrilogiaan, joka on yksi Suomen kirjallisuuden tärkeimmistä teoksista. Romaanin osat julkaistiin vuosina 1959, 1960 ja 1962. Koivusalo on muokannut romaanin kahteen elokuvaan, joista ensimmäinen perustuu romaanin I ja II osiin. Elokuva kuvaa likimain vuosien 1885–1921 tapahtumia pienessä hämäläiskylässä, Venäjän vallan viimeisinä vuosina ja Suomen itsenäisyyden alkuaikoina.

Pohjantähden ilmestyessä Väinö Linna tiedettiin jokaisessa suomalaisessa kodissa. Tuntematon sotilas (1954) oli saanut lukijoiden ja elokuvayleisön mielipiteet liikkeelle. Sellaista ei oltu aiemmin luettu eikä nähty. Oltiin rajusti sen puolesta tai sitä vastaan.

Kun Pohjantähden toinen osa julkaistiin, niin maan keskeisimmät historiantutkijat kiistivät jyrkästi kirjailijan näkemykset vuoden 1918 tapahtumista. He väittivät, että romaani perustui enemmän kirjailijan henkilökohtaisiin mielipiteisiin ja kuulopuheisiin kuin historian tutkimukseen. Väinö Linna seisoi lujasti sanojensa takana. Hän väitti, ettei yksikään tutkija ollut vielä aidosti yrittänytkään selvittää kirjan kuvaamia tapahtumia.

Kovasanainen keskustelu käynnisti uusia tutkimuksia. Niissä on vuosien mittaan – mm. professori Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle (1993) – osoitettu, että Linnan kuvauksissa olikin perää.

Lukijoille Pohjantähti antoi Suomen kansan murrosvaiheesta enemmän kuin monet historian oppikirjat. Näin on suot raivattu, ja näin jouduttiin uurastamaan kartanoiden pelloilla.

Ylistaron lukion opettajat Marja Vihtalahti-Keskinen ja Ulla Ahvalo kiinnostuivat, kun he saivat vihjeitä, että Pohjantähti on tulossa festivaalielokuvaksi ja olen hakemassa sen ympärille festivaaliteemaa. Historian opettaja Marja Vihtalahti-Keskinen tunsi romaanin vaiheet ja antoi keskustelussa idean: Vuosi 1918 – Fiktion ja faktan erot. Se on yksi festivaalin nurkkakivistä. Hän antaa oppitunneilla oppilaille historiallisen viitekehyksen elokuvan tapahtumiin. Teeman pohjalta järjestämme yleisötilaisuuden, johon pyydämme luennoitsijaksi asiantuntevaa historiantutkijaa. Pohjantähti-elokuvan lisäksi valotamme teemaa vanhoilla dokumenttielokuvilla, joita on kuvattu mm. Seinäjoella ja Vaasassa talvella 1918.

Lukion äidinkielen opettaja Ulla Ahvalo kertoo, että Linna on kansalliskirjailija ja romaania luetaan lukion äidinkielen tunneilla. Pohjantähden arvo näkyy siinäkin, että romaanista otetaan tasaisin välein uusia painoksia. Trilogiasta on tehty elokuva (1968 ja 1970) ja useita näyttämöversioita, joista yksi on nähty Vaasassa viime talvena. Ulla Ahvalo järjestää syksyllä pienelle lukiolais-ryhmälle mediakurssin. Kurssin yhtenä osiona on elokuva ja Filmiä ja valoa -festivaali. Kuvalla on mediassa tänä päivänä valtava merkitys. Mediakurssin oppilaat haastattelevat Pohjantähden tekijöitä ja tuovat esiin elokuvan kuvien taustoja.

Timo Koivusalo (s. 1963 Porissa) tunnetaan ohjaajana, tuottajana, näyttelijänä, käsikirjoittajana ja säveltäjänä. Elokuvayleisö muistaa Koivusalon Pekko Aikamiespojan roolista. Ohjaajana hänet tiedetään parhaiten suomalaisten taiteilijoiden – Jean Sibeliuksen, Tapio Rautavaaran, Reino Helismaan ja Irwin Goodmanin – elämänkertaelokuvista. Koivusalon edellinen elokuva, Kalteva torni, valmistui vuonna 2006.

Koivusalo kertoo, että Täällä Pohjantähden alla asettuu eri ihmisten näkökulmiin ja auttaa ymmärtämään näiden käsittämättömiäkin valintoja. Elokuvan keskeiset teemat: eriarvoisuus, valtava kuilu köyhien ja rikkaiden välillä, toivon taistelu oikeudesta oman työn tuloksiin sekä ihmisarvon määräytyminen yhteiskunnallisen arvon perusteella on tänäänkin valitettavan ajankohtaista.

Elokuvan kuvaukset kestivät sata päivää. Ensimmäiset kuvat on otettu helmikuussa 2008 ja viimeiset vuotta myöhemmin Karvialla ja Niinisalossa. Elokuva on pääosin kuvattu Villilän studioilla Nakkilassa. Pohjantähden kuvaaja on Pertti Mutanen. Tuotantokustannuksiksi on arvioitu 4,8 miljoonaa euroa. Elokuvan valmistaja on Artista Filmi. Tuotannossa ovat mukana Yleisradio TV2, Suomen elokuvasäätiö, sekä Walt Disney Studios Motion Pictures Finland, joka vastaa myös elokuvien teatterilevityksestä. Elokuvan Suomen ensi-ilta on 4.12.2009 ja sen toinen osa tulee elokuvateattereihin vuoden kuluttua.

Pohjantähden keskeisissä rooleissa esiintyvät Ilkka Koivula (Akseli), Vera Kiiskinen (Elina), Risto Tuorila (Jussi), Ritva Jalonen (Alma) ja Jonna Järnefelt (Ellen). Kirkkoherra Salpakarin osassa on Hannu-Pekka Björkman ja vanhaa rovastia näyttelee Kalevi Haapoja.

Uskomme, että Filmiä ja valoa ravistaa Pohjantähdestä irti jotakin, mitä ei muualta saa. Ehkä sen avulla voidaan viedä lähihistorian tutkimustakin vielä hieman eteenpäin.

Muu festivaaliohjelmisto ja vieraat varmistuvat kesän ja alkusyksyn aikana. Tiedotamme niistä ajallaan.

Festivaalin järjestäjinä ovat elokuvateatteri Matin-Tupa ja Filmiä ja valoa ry. Festivaali saa tukea Pohjanmaan taidetoimikunnalta, Suomen kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahastolta, Seinäjoen kulttuurilautakunnalta ja Suomen elokuvasäätiöltä.

Täällä Pohjantähden alla -elokuvan trailer on osoitteessa www.artistafilmi.fi/pohjantahti. Lisätietoja tulevasta festivaalista annan mielelläni.

Anssi Luoma
Elokuvateatteri Matin-Tupa
Filmiä ja valoa ry:n hallituksen puheenjohtaja
puh. 050 5566 183
anssi.luoma@seinajoki.fi
www.matin-tupa.fi