Favexin Theman siirtyy diplomaatiksi ulkoasiainministeriöön

Lehdistötiedote 7.3.2013, Favex, Helsinki

Favex ry:n (Finnish Film & Audiovisual Export) ensimmäinen toiminnanjohtaja, järjestöä elokuusta 2008 luotsannut Petra Theman palaa elokuussa 2013 diplomaatiksi Suomen ulkoasiainhallintoon. Elokuva- ja televisioalan vientiorganisaation uuden toiminnanjohtajan haku alkaa välittömästi.

– Olen todella ylpeä ja iloinen näistä viidestä vuodesta suomalaisen audiovisuaalisen tuotannon vienninedistäjänä. Paljon olemme saaneet aikaan, mutta vielä jää tekemistä seuraajallenikin esimerkiksi alan tuotantokannustimien saamiseksi myös Suomeen. Liikkuvaan kuvaan, digitaaliseen maailmaan ja aineettomiin oikeuksiin perustuva luova osaaminen ja liiketoiminta ovat aivan keskeisiä Suomen tulevaisuudelle, kertoo toiminnanjohtajan tehtävät jättävä Petra Theman.

Ennen siirtymistään Favexin toiminnanjohtajaksi Petra Theman työskenteli ulkoasianhallinnossa, mm. Etelä-Amerikassa. Favexissa Theman toimii kesäkuun loppuun asti ennen paluutaan ulkoasiainministeriöön.

Favex ry (Finnish Film & Audiovisual Export) on joulukuussa 2007 perustettu elokuva- ja TV-alan asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on viedä suomalaista audiovisuaalista teollisuutta kansainvälisille markkinoille. Favex markkinoi suomalaista osaamista alan kansainvälisissä tapahtumissa, tilastoi viennin ja kansainvälisten investointien kehitystä sekä toimii luovan teollisuuden toimintaedellytysten kehittäjänä.

– Favex on kuluneen viiden vuoden aikana lunastanut paikkansa tuikitärkeänä ja tarpeellisena AV-alan toimijana. Kiitos tästä kuuluu pitkälti Petra Themanin uraauurtavalle ja innovatiiviselle työlle. Haikein ja kiitollisin mielin toivotamme hänelle menestystä tulevalla urallaan, sanoo Favexin hallituksen puheenjohtaja, tuottaja Jarkko Hentula.

Hentulan mukaan työ uuden toiminnanjohtajan löytämiseksi aloitetaan välittömästi.

– Kiitän sydämestäni kaikkia niitä tekijöitä, tuottajia ja muita superammattilaisia, joita olen näiden vuosien aikana kohdannut. Ennen kaikkea kiitän harvinaisen omistautuneita Favexin työntekijöitä vuosien varrelta sekä hallitusjäseniä saamastani sparrauksesta, päättää Theman.

Favex ry:n jäsenjärjestöjä ovat tällä hetkellä: Suomen elokuvatuottajien keskusliitto SEK ry, Satu ry, Tuotos ry, Kopiosto ja partnerjäseniä: Oy Yleisradio Ab, Finnanimation ry, Suomen kansallinen elokuvakomissio sekä Suomen elokuvatoimistojen liitto SEL ry.

Lisätietoa
Petra Theman
toiminnanjohtaja, Favex ry
+358 40 752 7777
petra.theman@favex.fi