Elokuvatoiminta Mäntässä jatkuu Bio Säteessä

Bio Säteen tiedote 22.8.2012

Mäntässä kesän ajan tauolla olleet elokuvanäytökset jatkuvat perjantaina 24.8. kun Mänttä-Seura ry. avaa Bio Säteen uusissa tiloissa. Koulukeskuksessa sijaitsevaan entiseen Mänttäsaliin on kesä-heinäkuussa asennettu uusinta tekniikkaa edustava digitaalinen esityslaitteisto ja salin akustiikkaa sekä sisustusta on paranneltu elokuvanäytäntöihin sopivaksi. Avattavassa teatterissa on 133 paikkaa ja 4 invapaikkaa.

Digitekniikan ansiosta elokuvateatterin toiminta paikkakunnalla monipuolistuu huomattavasti. Uusimmat elokuvat saadaan ensi-iltoihin joka perjantai, näytäntöjä on päivittäin vähintään kaksi ja kolmiulotteiset elokuvat ovat osa tarjontaa. Lisäksi Bio Säteessä järjestetään ajankohtaisiin elokuviin liittyviä tapahtumia. ”Bio Säde on aktiivinen ja laajan ohjelmiston teatteri. Tarjonta suuntautuu laajalle alueelle, sillä digitalisoidut teatterit ovat lähiseudulla todella harvassa”, toteaa teatterin ohjelmistosuunnittelusta vastaava Olli Huttunen Mänttä-Seurasta.

Bio Säteen kävijätavoite on 10.000 vuodessa. Viime vuosien tilastojen mukaan digitalisointi on virkistänyt etenkin maaseutukaupunkien teatterien kävijälukuja huomattavasti. ”Digitalisointi on avain suurempaan volyymiin, mutta siihen liittyy myös hyvät nettisivut ja muu markkinointi, sekä hyvä palvelu ja –varustus itse teatterissa. Meilläkin on popcorn-kone ja irtokarkit tulossa isompien teattereiden tapaan”, kertoo Mänttä-Seuran varapuheenjohtaja Iiro Koskelainen. Bio Säteen vanhoille asiakkaille muutos uuteen ei näy hinnoissa: käytössä on vanhat lippuhinnat ja liikkeellä olevat kymmenen kerran kortit käyvät edelleen.

Mänttä-Seuran elokuvateatteriprojekti alkoi viime vuoden marraskuussa, kun seura hankki omistukseensa vanhan Kino Säteen. Projekti oli alusta pitäen kaksijakoinen: toisaalta tarkoituksena oli peruskorjata lähes satavuotias teatterirakennus, toisaalta tavoitteena oli hankkia digilaitteisto, jolla turvataan elokuvatoiminnan jatkuminen. Rakentamisosuuden pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti Seija Hirvikallio. Vanhan teatterin rakenteet ja pohjamuoto todettiin sellaisiksi, ettei laitteiston digitalisointiin ollut edellytyksiä. Vanhalle teatterille on tehty peruskorjaussuunnitelma, jonka toiminta-ajatus perustuu lisärakentamiseen. Suunnitelman toteuttamisesta käydään parhaillaan neuvotteluja eri tahojen kanssa.

Bio Säteeseen on saatu rahoitusta Suomen Elokuvasäätiöltä, Pirkanmaan Kulttuurirahastolta sekä Pirkanmaan ELY-keskukselta. Loppu on katettu seuran ottamalla lainalla. Tärkeinä yhteistyökumppaneina teatteritoiminnan sisältöä kehittämässä ovat Pirkanmaan Elokuvakeskus ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Teatterisali on vuokrattu Mäntän seudun koulutuskeskukselta.

Lisätietoja:
Otto Huttunen
050-441 32 49
http://www.biosade.fi