Elokuvateattereissa ennätysvuosi

Suomen Filmikamarin tiedote 4.1.2015, julkaistavissa heti

Suomalaiset kävivät vuonna 2015 elokuvissa 8,8 miljoonaa kertaa, lähes joka kolmas katsoja valitsi kotimaisen elokuvan. Kokonaiskatsojamäärä oli paras sitten vuoden 1983. Kotimaisen elokuvan katsojamäärä – 2,6 miljoonaa – on suurin 60-luvun lopulla alkaneen luotettavan tilastoinnin aikana. Kotimaisen elokuvan katsojaosuus oli 29 %.

– 2015 oli paras elokuvavuosi yli kolmeenkymmeneen vuoteen ja paras kotimaisen elokuvan vuosi ainakin yli neljäänkymmeneen vuoteen, hyvin tyytyväinen saa olla, hyrisee Suomen Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen.

– Uudistuva elokuvateatterikanta yhdistettynä menestyviin ulkomaisiin ja kotimaisiin elokuviin on ennätysvuoden takana. Kun lupaillut uudet elokuvateatterit lähivuosina valmistuvat, on syytä erinomaisena elokuvavuonna odottaa jopa 10 miljoonan katsojan haamurajan ylittämistä, Koistinen maalailee.

Peräti 21 elokuvaa ylitti 100 000 katsojan rajan. Suosituimmista elokuvista katsotuin, 007 Spectre sai yli 600 000 katsojaa ja kotimaisten ykkönen, Luokkakokous, ylitti puolen miljoonan katsojan rajapyykin. Kahdenkymmenen katsotuimman elokuvan joukossa oli kahdeksan kotimaista elokuvaa.

Lisätietoja:
Tero Koistinen
toimitusjohtaja, Suomen Filmikamari ry
tero.koistinen[ät]filmikamari.fi
050 323 8582

Liitteet:

*******

Suomen Filmikamari ry
on elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö. Filmikamari on perustettu vuonna 1923 (nimenä oli vuoteen 1940 saakka Suomen Biografiliitto). Sen jäseniä ovat Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry, Suomen elokuvatoimistojen liitto ry sekä Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry.