Dokumentti-Jussi jaetaan tänäkin vuonna

Filmiaura ry:n tiedote 14.1.2008

Filmiauran hallitus on päättänyt, että Jussi-palkinto jaetaan tänä vuonna myös dokumentti-kategoriassa. Ehdolla ovat dokumenttielokuvat Family Meeting (ohjaaja Heikki Kossi) ja Yhden tähden hotelli (ohjaaja Ari Matikainen).

Alun perin dokumentti-Jussi päätettiin jättää jakamatta, koska Jussi-kriteerit täyttäviä dokumenttielokuvia valmistui viime vuonna vain nämä kaksi. Jussi-ehdokkaita tulee olla kolme jokaisessa kategoriassa.

Päätöksestä syntynyt vilkas keskustelu osoittaa, miten tärkeänä suomalaiset dokumentintekijät Jussi-palkintoa pitävät. Siksi kategoria on kuitenkin päätetty ottaa mukaan. Ei myöskään ole näiden kahden dokumentin tekijöiden vika, ettei kriteerit täyttäviä dokumentteja valmistunut viime vuonna enempää.

Jussi-kriteerit eivät ole tänä vuonna tiukentuneet. Ne ovat edelleen samat fiktioille ja dokumenteille. Jussi-palkinto on aina ollut nimenomaan teatterielokuvapalkinto, siksi esimerkiksi dvd:ltä esitettävät elokuvat eivät voi olla ehdokkaina.

Jussi-juhlia on järjestetty suomalaisten elokuvantekijöiden kunniaksi vuodesta 1944 alkaen. Jussi-juhla pidetään jälleen sunnuntaina 3. helmikuuta.

Filmiaura ry.

www.jussit.fi