BioRex Torniossa voi pian nauttia leffoista myös 25-paikkaisessa REX-salissa

BioRexin tiedote 19.4.2018

Loppuvuodesta 2017 Torniossa alkanut laajennusprojekti valmistuu aikataulun mukaisesti kuluvaksi perjantaiksi. Extraleveiden penkkien lisäksi salista löytyy myös käytännöllinen sivupöytä jokaiselle katsojalle.

Tornion elokuvateatteri on järjestyksessään toinen, jonne on rakennettu sivupöydällinen REX-salikonsepti. Ensimmäisen vastaavan ketju rakensi syksyllä 2017 Hyvinkäällä sijaitsevaan BioRex Sveitsiin. Kiitosta konsepti on saanut niin kuluttajilta kuin yritysasiakkailtakin. 

”Olemme iloisia, että elokuvateatteri on toiminnan alusta asti otettu hyvin vastaan, mikä heijastuu positiivisesti myös luvuissa – alkuvuoden kävijämäärät Torniossa ovat edellä alan yleisiin lukuihin verrattuna. Myös palaute asiakkailta on ollut todella positiivista alusta asti. Näemme, että REX-salin rakentaminen on merkittävä osa alueen elokuvatoiminnan kehittämistä, mutta myös toiminnan jatkuvuuden varmistamista. Se on myös eräänlainen kiitos asiakkaillemme, sillä ilman heidän luottamusta toimintaamme, emme olisi välttämättä uskaltaneet ottaa tätä kehitysaskelta.” kuvailee BioRex Cinemasin toimitusjohtaja Aku Jaakkola.

Innoissaan teatterin loppusuoralla olevasta laajennuksesta on myös BioRex Tornion teatterivastaava Ari Vuolukka, joka on ollut projektissa mukana jo suunnitteluvaiheesta alkaen. ”Laajennustyöt ovat sujuneet erittäin hyvin ja lopputulos on kiistatta upea. Salissa on yhteensä 25 asiakaspaikkaa, jossa jokaiselle katsojalla on extraleveä penkki lisätyllä jalka- sekä käsinojatilalla ja omalla sivupöydällä. Tässä salissa leffaelämys ei ainakaan jää kiinni puitteista.” Vuolukka hehkuttaa.

Laajennuksen yhteydessä myös teatterin isoimman salin tekniikkaa on päivitetty. BioRex Torniossa näytetään perjantaista lähtien leffoja 4K-laserprojisointitekniikalla, jolla kuva toistuu kankaalle entistä tarkempana ja kirkkaampana. Samalla siitä tulee Suomen pohjoisin kyseistä tekniikkaa hyödyntävä elokuvateatteri.