Bio Rex laajentaa toimintaansa – Tornioon rakennetaan uusi elokuvateatteri

Bio Rexin mediatiedote 15.12.2015

Tornio saa vuoden 2016 aikana modernin 3–salisen elokuvateatterin, jonka toivotaan houkuttelevan asiakkaita rajan molemmin puolin. Uusi elokuvateatteri tulee sijaitsemaan Kauppakeskus Rajalla – På Gränsenissä.

Uuden elokuvateatterin rakennustyöt käynnistyvät alkuvuodesta. Suunnittelu- ja taustatyötä elokuvateatterin eteen on tehty kuitenkin jo useamman kuukauden ajan. Avajaisia päästään viettämään alustavan aikataulun mukaan kesällä 2016.

Uusi elokuvateatteri koostuu kolmesta elokuvasalista, joissa yhteensä noin 350 asiakaspaikkaa jyrkästi nousevissa elokuvakatsomoissa sekä paikkoja liikuntarajoitteisille. Saleihin asennettavan uudenaikaisen kuvan- ja äänentoiston lisäksi myös kuulorajoitteiset huomioidaan uuden induktiosilmukkatekniikan avulla. Elokuvateatterista tulee löytymään myös noin 100m2 lippu- ja herkkumyymälä.

”Tornio on markkina-alueena ainutlaatuinen sijaintinsa sekä asiakaskuntansa puolesta. Rakentamalla elokuvateatterin rajalle uskomme pystyvämme tarjoamaan kulttuurielämyksiä niin suomen- kuin ruotsinkielisille asiakkaillemmekin” Bio Rex Cinemasin toimitusjohtaja Aku Jaakkola sanoo ja toteaa että ”laaja asiakaskunta tullaan huomioimaan myös elokuvateatterin ohjelmistossa”.

"Elokuvateatterin avaus Rajalla Kauppakeskuksessamme on hieno lisä Tornioon ja kauppakeskukseen. Saamme näin keskukseen tarjontaa erityisesti illan tunneille, joka varmasti piristää toimintaa myös kaupallisesti. Rajalla På Gränsen -keskuksessa on erinomaiset olosuhteet elokuvateatteriasiakkaille" iloitsee Tytti Juhokas, asiakkuuspäällikkö kauppakeskuksen omistamasta Työeläkevakuutusyhtiö Varmasta.

Elokuvateatteri tarjoaa elämyksiä paitsi kuluttajille, mutta palvelee myös yritysten tarpeita. ”Vaikka liiketoiminnan fokus on vahvasti kuluttajanäytöksissä, ovat elokuvateatterimme salit myös kasvavassa määrin yritysten yksityisnäytösten sekä kokousasiakkaiden käytössä. Suunnitellessamme uutta elokuvateatteria haluammekin, että se palvelee markkina-alueen asiakaskuntaa mahdollisimman laaja-alaisesti” toteaa Aku Jaakkola.

Lisätiedot:

Aku Jaakkola
Toimitusjohtaja – Bio Rex Cinemas
Puh. +358 (0) 50 338 7765­
Aku.jaakkola@biorex.fi

Tytti Juhokas
Asiakkuuspäällikkö – Työeläkevakuutusyhtiö Varma
Puh. +358 (0)50 463 5268
tytti.juhokas@varma.fi