Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet Suomen Oscar-ehdokkaaksi

Alma Pöysti ja Jussi Vatanen. Kuva: Malla Hukkanen ©Sputnik

Suomen Filmikamari ry:n tiedote, julkaistavissa heti.

Aki Kaurismäen ohjaama ja käsikirjoittamat Kuolleet lehdet on valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon. Elokuva kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen yrityksestä löytää elämänsä ensimmäinen, ainoa ja viimeinen rakkaus.

Elokuvan pääosia näyttelevät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen. Elokuvan Suomen ensi-ilta on ensi perjantaina 15. syyskuuta 2023 ja sen levittää elokuvateattereihin B-Plan Distribution. Elokuvan Yhdysvaltain ensi-ilta on 17. marraskuuta 2023

Kuolleet lehdet palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla Prix du Jury -palkinnolla. Elokuva sai San Sebastian -elokuvajuhlilla kansainvälisen kriitikkojärjestö Fiprescin Grand Prix -palkinnon. Järjestön lähes 700 jäsentä äänesti sen vuoden parhaaksi elokuvaksi. Kuolleet lehdet on valittu Toronton ja New Yorkin elokuvajuhlilla.

Suomen Oscar-raati luonnehti elokuvaa klassiseksi pelkistetyksi rakkaustarinaksi, joka esittää havaintonsa viattoman sadun keinoin.  Elokuvan pieni suuri tarina resonoi kansainvälisesti ja sen ulkomainen menestys on jo nyt omaa luokkaansa.

Elokuvan ovat tuottaneet Aki Kaurismäki (Sputnik Oy) sekä Misha Jaari ja Mark Lwoff (Bufo Oy).

Elokuvan taiteelliseen ryhmään kuuluvat muun muassa kuvaaja Timo Salminen, leikkaaja Samu Heikkilä, lavastaja Ville Grönroos, äänisuunnittelija Pietu Korhonen sekä puvustussuunnittelija Tiina Kaukanen.

Suomen Oscar-valinnasta vastaa Suomen Filmikamarin johdolla muodostettu elokuva-ammattilaisten raati. Valintaraadin jäseninä olivat näyttelijä Juha-Pekka Mikkola, säveltäjä Kalle Ryökäs, kirjailija ja elokuvakriitikko Kalle Kinnunen sekä kulttuuriviennin suunnittelija Jenni Domingo. Raadin puheenjohtajana toimi elokuvatuottaja Nina Laurio.

Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. joulukuuta 2022 ja 31. lokakuuta 2023 välisenä aikana.

Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkaistaan 23. tammikuuta 2024. Oscar-palkinnot jaetaan 10. maaliskuuta 2024 ympäri maailmaa televisioitavassa gaalassa.

Tietoja Oscar-palkinnosta: www.oscars.org  

Oscar-palkintokategorioiden säännöt: www.oscars.org/oscars/rules-eligibility

Lisätietoja
Nina Laurio
nlaurio[at]gmail.com