Miesten vuoro valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi

Suomen Filmikamari ry:n tiedote 15.9.2010, julkaistavissa heti

Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen dokumenttielokuva Miesten vuoro on valittu Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Miesten vuoro on ensimmäinen dokumenttielokuva, jonka Suomen Oscar-raati on valinnut Suomen ehdokkaaksi parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriaan.

Miesten vuoron on tuottanut Joonas Berghäll Oktober Oy:stä. Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen. Elokuvan taiteelliseen ryhmään kuuluvat kuvaajat Heikki Färm, Jani Kumpulainen sekä Jarkko T. Laine, Johannes Lehmuskallio ja Mikko Leinonen, äänisuunnittelija Christian Christensen, säveltäjä Jonas Bohlin sekä leikkaaja Timo Peltola.

Raati perusteli valintaansa luonnehtimalla Miesten vuoroa persoonalliseksi ja rohkeaksi elokuvaksi, jonka tunneskaala on laaja. Elokuvassa traaginen, koominen ja jopa surrealistinen kohtaavat perisuomalaiseksi mielletyssä saunassa niin, että elokuva on vastaanottajan kulttuurista riippumatta ymmärrettävä ja tunteisiin vetoava.

Miesten vuoro sai ensi-iltansa 26.3.2010 Nordisk Film Oy:n levittämänä.

Suomen Filmikamarin johdolla koottu elokuva-alan ammattilaisista koostuva Suomen Oscar-raati teki valintansa katsottuaan valintakriteerit täyttävät kotimaiset elokuvateatteriensi-illan saaneet elokuvat.

Valintaraadin jäseninä olivat kuvaaja Peter Flinckenberg, käsikirjoittaja Niklas Lindgren, leikkaaja Riitta Poikselkä, näyttelijä Mikko Hänninen, ohjaaja Lauri Nurkse, puvustaja Anne Karttunen, säveltäjä Lasse Wikman ja tuottaja Riina Hyytiä. Raadin sihteerinä oli Susanna Shepherd ja puheenjohtajana Tero Koistinen Suomen Filmikamari ry:stä.

Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka on Oscar-palkintoja hallinnoiva elin Yhdysvalloissa. AMPAS pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. lokakuuta 2009 ja 30. syyskuuta 2010 välisenä aikana.

Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkistetaan 25. tammikuuta 2011. Oscar-palkinnot jaetaan 83. kerran 27. helmikuuta 2011 ympäri maailman televisioitavassa gaalassa.

Lisätietoja:
Suomen Oscar-raadin puheenjohtaja Tero Koistinen
tero.koistinen[ät]filmikamari.fi
050 323 8582

Lisätietoja Oscar-säännöistä: www.oscars.org 
Vieraskielisen elokuvan säännöt: http://www.oscars.org/awards/academyawards/rules/rule14.html