Alexander Horn aloittaa Filmikamarin tietojärjestelmä- ja kehityskoordinaattorina

Suomen Filmikamarin uusi tietojärjestelmä- ja kehityskoordinaattori Alexander Horn aloittaa tehtävässään tänään 1. syyskuuta.
Hornilla on yli kymmenen vuoden kokemus elokuvalevityksen parista. Hän on työskennellyt muun muassa art directorina sekä digitaalisen markkinoinnin ja erilaisten tukitoimintojen tehtävissä. Lisäksi hänellä on kokemusta mainostoimistomaailmasta, media-alan koulutustausta ja vahva tietotekninen osaaminen.
Uusi tehtävä vahvistaa Filmikamarin omaa osaamista tietojärjestelmien, digitaalisten palvelujen ja jäsenpalvelujen kehittämisessä.
Yksi syksyn ensimmäisistä suuremmista hankkeista on Nytleffaan.fi-palvelun uudistaminen ja sen kehittämisen ottaminen nykyistä vahvemmin Filmikamarin omiin käsiin. Samalla Filmikamarissa selvitetään, mitkä nykyiset työprosessit voidaan automatisoida.
Horn osallistuu myös Filmikamarin nykyisten järjestelmien, kuten Maccsboxin ja Mediaserverin, ylläpitoon, kehittämiseen ja käyttäjätukeen.
Pidemmän aikavälin kehityskohteisiin kuuluu lisäksi Filmikamarin jäsenportaali, jonka tavoitteena on koota jäsenille tarkoitettuja palveluja, tietoa ja aineistoja nykyistä selkeämmin yhteen paikkaan.
Alexander Hornin tavoittaa osoitteesta alexander.horn(at)filmikamari.fi ja puhelinnumerosta 044 909 2440.