007 Skyfall ylitti platinarajan

007 Skyfall jatkaa hurjaa menestystään, nyt DVD- ja Blu-ray-julkaisuna. Vuoden 2012 katsotuin elokuva julkaistiin tallenteena 18. helmikuuta 2013 ja se on jo nyt ylittänyt platinarajan yli 114 000 myydyllä kappaleella. Platinaraja on Suomessa 100 000 levyä.

23. James Bond -elokuva 007 Skyfall sai ensi-iltansa 26.10.2012 ja se on kerännyt elokuvateattereissa lähes 650 000 katsojaa. Oscar®-voittaja Sam Mendesin ohjaamassa elokuvassa Daniel Craig palaa 007:n rooliin ja Judi Dench on jälleen M. Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Javier Bardem, Naomie Harris, Bérénice Marlohe ja Ralph Fiennes. 007 Skyfall keräsi viisi Oscar®-ehdokkuutta: Adelen esittämän tunnuskappaleen ”Skyfall” lisäksi se on ehdolla mm. parhaasta elokuvamusiikista ja parhaasta kuvauksesta.

Suomen elokuvatoimistojen liitto ry:n DVD-elokuvien levittäjät ottivat 2008 käyttöön kulta-, timantti- ja platina-DVD:t. Kulta-DVD:n myyntiraja on 25 000, timantti-DVD:n 50 000 ja platina-DVD:n 100 000 levyä. Myös televisiosarjojen DVD-kokoelmat saivat omat tunnustuksensa: kulta-, timantti- ja platina-BOXin. Tv-sarjojen myynnissä kultaan oikeuttaa 5 000 kokoelman myynti, timanttiin ja platinaan vaaditaan 10 000 ja 20 000 myytyä sarjapakettia. Samanaikaisesti julkaistut DVD-formaatit ja rinnakkaistuotteet (esim. peruspaketti ja collector’s set) sekä Blu-rayt lasketaan yhteen.

Lisätietoja:

Raila Stark
FS Film Oy
Urho Kekkosen katu 4-6 E, 00100 Helsinki
puh. +358 40 829 0305,
raila.stark[ät]fs-film.fi