Takaisin

08.06.2023 | Filmikamari

Filmikamari juhli 100 toimintavuottaan ja palkitsi ansioituneita elokuvan ammattilaisia

Suomen Filmikamari ry juhli eilen keskiviikkona 7. kesäkuuta 100 vuottaan. Yhdistys perustettiin Suomen Biografiliitto -nimisenä 1923.

Ravintola Töölönrannan juhlaillalliselle osallistui yli 140 entistä ja nykyistä filmikamarilaista sekä elokuva-alan järjestöjen ja yhteisöjen edustajia.

Juhlapuheen 100-vuotiselle Filmikamarille piti kansanedustaja ja kirjailija Marko Kilpi.

Juhlassa jaettiin elokuva-alan hopeisia ja kultaisia ansiomerkkejä.

Harvoin myönnetyn kultaisen ansiomerkin saivat Harry ”Harppa” Päiväläinen ja Jukka Vilhunen.

Harry Päiväläinen aloitti elokuva-alan uransa 1974, kun hän meni Helsingin Maximiin vahtimestariksi. Harpan monipuolinen ura on vienyt hänet niin Jäätävä polte -elokuvan apulaisohjaajaksi kuin Hollywood-elokuvien ja kansainvälisten indie-elokuvien levittäjäksi sekä elokuvateatteriketjun johtotehtäviin. Harry oli tuomassa Suomeen Sandrew Metronomen elokuvateattereita ja on vastannut viimeiset 17 vuotta Future Filmin teatterilevityksestä.

Jukka Vilhunen oli 1970-luvun lopulla Suomen elokuvakerhojen liiton toiminnanjohtaja ja 1980 hän pani alkuun Helsingin ylioppilaskunnan oman teatterin Bio Illusionin. 1983 Vilhunen siirtyi johtamaan Nordia-elokuvateatteriketjua. Vuosina 1986-1991 hän oli Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja. 1990-luvun lopulla Vilhunen toi Sandrew Metronome -elokuvateatteriketjun Suomeen ja rakensi Helsingin ja Turun Kinopalatsit. Viimeisin elokuvateatterihanke, jossa Vilhunen on ollut mukana, on syksyllä 2023 keskelle Helsinkiä aukeavan Kulttuurikasarmin elokuvateatteri.

Hopeiset ansiomerkit

Hopeinen ansiomerkki myönnettiin elokuvateatterialan ammattilaisista Toni Lähteiselle, Tero Lindqvistille, Jari Kesäselle, Jussi Siposelle ja Osmo Peltoselle. Elokuvatuottajista ansiomerkki myönnettiin Ilkka Matilalle, Jukka Helteelle, Riina Hyytiälle ja Aleksi Bardylle. Elokuvalevittäjistä ansiomerkin saivat Juan Pascual, Veronica Rossi, Kati Malmivaara ja Jutta Hopp. Hopeisen ansiomerkin sai myös Filmikamarin toimistopäällikkö Susanna Shepherd.

 

Lisätietoja
toimitusjohtaja Tero Koistinen
Suomen Filmikamari ry