Takaisin

03.11.2017 | Black Lion Pictures Oy

RENDEL teatterilevitykseen Latinalaisessa Amerikassa

RENDEL-elokuvan myyntiluvut julkistettiin juuri käynnissä olevassa American Film Market -tapahtumassa. Elokuva on myyty lähes kolmeenkymmeneen maahan.

Suurimpana myyntiuutisena on RENDEL-elokuvan Meksikon ja Latinalaisen Amerikan elokuvateatterilevitys noin 650 valkokankaalla. Elokuva nähtiin valkokankailla myös Saksan elokuvateattereissa syys-lokakuussa. Lisäksi elokuva on myyty Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Ranskaan, Japaniin, Etelä-Koreaan, Malesiaan sekä Taiwaniin.


Elokuvan tekijät ja ohjaaja Jesse Haaja ovat uutisista mielissään:

Jo ennen elokuvan kuvauksia olimme vakuuttuneita, että tämä on kansainvälisille markkinoille suunnattu elokuva, ja suurin fanipohja on Euroopan ulkopuolella. Kiinnostus Rendeliä kohtaan osoittaa, että myös suomalainen supersankari voi menestyä kansainvälisesti. Erityisesti latinalaisamerikkalaiset fanit ovat odottaneet elokuvaa, ja uskon, että Rendel kerää siellä paljon katsojia. Tämä on hyvä jatkumo elokuvan menestykselle Meksikossa, jossa voitimme parhaan toimintaelokuvan palkinnon Feratum Film Festivalilla.

 

Elokuvan tuottaja ja levittäjä Miika J. Norvanto Black Lion Picturesista odottaa vielä hyviä uutisia Aasiasta:

Aasian markkinoilla on ollut kovasti kiinnostusta Rendeliä kohtaan. Japanin, Etelä-Korean, Taiwanin ja Malesian myynnit ovat tästä hyvä osoitus. Olemme käyneet myös jo pitkään neuvotteluita Kiinan levityksen osalta. Tällä hetkellä käydään läpi enää sensuuriin ja julkaisuaikatauluihin liittyviä yksityiskohtia. Toivottavasti voidaan kertoa senkin osalta hyviä uutisia vielä tämän vuoden puolella.

 

Los Angelesissa järjestettävä American Film Market -tapahtuma jatkuu vielä ensi viikolle, jonka aikana elokuvan myyntiyhtiö, kanadalainen Raven Banner Entertainment jatkaa RENDEL-elokuvan kansainvälistä myyntiä. 

Ostajat ympäri maailman ovat vaikuttuneita uudesta supersankarista. Elokuva suorastaan viedään käsistä”, kertoo Raven Banner Entertainmentin Michael Paszt Los Angelesista. 


Rendel-elokuva perustuu mikkeliläisen Jesse Haajan luomaan sarjakuvahahmoon, joka elää synkässä tulevaisuuden Suomessa taistellen pahamaineista VALA-rikosjärjestöä vastaan. Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 22.9.2017. Some-hitistä elokuvaksi kasvaneella kieroutuneella sankaritarinalla on jo kymmeniä tuhansia seuraajia ja trailereita on katsottu parikymmentä miljoonaa kertaa.


Rendeliä esittää Kris Gummerus. Elokuvan muissa rooleissa nähdään muun muassa Rami Rusinen, Renne Korppila, Matti Onnismaa, Johnny Vivash, Bianca Bradey, Sheila Shah, Alina Tomnikov, Aake Kalliala sekä Reino Nordin. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Pekka Lehtosaari, Miika J. Norvanto sekä Timo Puustinen, ja sen tuottavat Black Lion Pictures, Frozen Flame Pictures, Bad Beaver Productions sekä Haaja & Arwo Design.


Euroopan armottomin rikollisjärjestö VALA on jo vuosia lahjonut virkamiehiä runnoakseen läpi testaamattoman Nh25-rokotteen kolmannen maailman pahaa aavistamattomille markkinoille. Naamioitu mies aloittaa iskunsa VALA-järjestön joukkoja vastaan aiheuttaen suuria taloudellisia menetyksiä. Alkaa salaperäinen yöllisten iskujen sarja, jossa veri roiskuu ja raha palaa – kirjaimellisesti. Kasvoton sankari Rendel käy avointa ja säälimätöntä sotaa VALA -järjestöä vastaan: ei armoa, ei vankeja. VALA, voimattomana sissisotaa vastaan, värvää riveihinsä kansainväliset palkkasoturit. Kasvottoman kostajan haastaessa kasvotonta korporaatiota alkavat molempien naamiot rakoilla. kukaan ei peräänny: totuuden hetki on nyt.

 

Elokuvan lehdistömateriaali: http://www.blacklionpictures.fi/press/rendel/

 

Elokuvan 2. traileri: https://www.youtube.com/watch?v=lQEg2AhpIoI
Elokuvan traileri: https://youtu.be/olRIJTsDUZw
Teaser trailer: https://www.youtube.com/watch?v=YV65gkpRRTU
Facebook: www.facebook.com/rendelmovie
Instagram: www.instagram.com/rendelmovie

 

Lisätietoja antaa:

Miika J. Norvanto
Tuottaja, Black Lion Pictures
miika@blacklionpictures.fi
050-5397399