Takaisin

07.06.2023 | Helsinki Film Festival

Rakkautta & Anarkiaa tuo vuoden parhaat elokuvat valkokankaille

Suomen suurin ja kaunein elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa tuo laatuelokuvat kärkifestivaalien palkintopalleilta Suomen ensi-iltaan. Tutut teatterit saavat tänä vuonna rinnalleen Tanssin talon.

Rakkautta & Anarkiaa tuo valkokankaille Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen karhun voittajan. Nicolas Philibertin uutuusdokumentti ON THE ADAMANT (Ranska, 2023) kuvaa lämpimän rehellisesti Seinessä kelluvan mielenterveyskuntoutujien keskuksen elämää. Berliinistä R&A:han saapuu myös Baskimaan kesäisiin maisemiin sijoittuva sukupuoli-identiteettiään etsivän lapsen kasvutarina 20,000 SPECIES OF BEES (Espanja, 2023), jonka 8-vuotias pääosanesittäjä Sofía Otero voitti festivaalin parhaan näyttelijän palkinnon.

Latinalaisen Amerikan vahvimpiin uusiin tekijöihin kuuluva meksikolaisohjaaja Lila Avilés rikastuttaa R&A-ohjelmistoa kahdella pitkällä elokuvallaan. Berlinalen kehutuimpiin teoksiin lukeutuva TOTEM (Meksiko-Tanska-Ranska, 2023) on hauras kertomus syntymäpäivistä, joilla kuolema on vahvasti läsnä. 2010-luvun hienoimpiin debyytteihin kuuluva THE CHAMBERMAID (Meksiko, 2018) on puolestaan kivuliaan tarkka kurkistus pienipalkkaisen hotellisiivoojan arkeen ja unelmiin.

Yhdysvaltain tärkeimmältä festivaalilta Sundancesta nähdään kansainvälisen sarjan pääpalkinnon voittanut SCRAPPER (Britannia, 2023). Brittihitti Aftersunin tavoin isä-tytär-suhteeseen pureutuvassa Charlotte Reganin sähköisessä debyytissä Lontoon laitamilla yksin elävä 12-vuotias Georgie (Lola Campbell) kohtaa ensi kertaa nukkavierun nuoren isänsä, jota esittää Triangle of Sadness -tähti Harris Dickinson.

Tänä vuonna Rakkautta & Anarkiaa tuo liikkuvan kuvan Tanssin taloon. Pannuhallin elokuvanäytöksiin lukeutuu huippukoreografi Akram Khanin ja Englannin kansallisbaletin voimakas teos CREATURE (Britannia, 2023). Muun muassa Mary Shelleyn Frankensteinia lainaavan rosoiseen tehdasmiljööseen sijoitetun futuristisen tanssielokuvan on ohjannut Amy-dokumentista Oscar-palkinnon saanut brittiohjaaja Asif Kapadia.

Vuoden 2023 R&A-taiteilija on Ohto Oinaanpää, jonka loihtima mielikuvituksellinen festivaalijuliste on nyt nähtävissä Rakkautta & Anarkiaa -nettisivuilla osoitteessa hiff.fi.

36. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmisto julkistetaan 31. elokuuta. Lisää paljastuksia on luvassa kesällä.

Lisätiedot ja kuvat:
Tiedottaja Janne Sundqvist
Puh. 050 5464 396
janne@hiff.fi