Takaisin

19.05.2023 | Black Lion Pictures Oy

Black Lion Pictures lopettaa kotimaisten independent-elokuvien tuottamisen ja levittämisen

Yritys keskittyy jatkossa monipuolisten kansainvälisten elokuvien levittämiseen.

Viimeaikaisissa mediassa esillä olleissa artikkeleissa on tuotu esille independent-elokuvien työoloja sekä joidenkin mukana olleiden tuotantoavustajien kokemaa mielipahaa mm. Rendel-elokuvan tuotannossa. Artikkeleissa on myös vääristelty useita faktoja. Julkaisujen mukaan toistakymmentä independent-elokuvien teossa mukana ollutta on ilmaissut vahvaa kritiikkiä ja pettymystä Miika J. Norvannon ja Timo Puustisen henkilökohtaista sekä heidän edustamiensa yritysten toimintaa kohtaan.

Suomessa tehdyt independent-elokuvat on usein määritelty indie-elokuviksi nimenomaan rahoitusperusteisesti: kotimainen indie tarkoittaa elokuvaa, joka on tuotettu ja levitetty ilman Suomen Elokuvasäätiön ja televisiokanavien tukea. Elokuvat on tehty täysin omarahoitteisesti, eli maksettu tekijöiden, tuottajien, kumppaneiden ja mukana olevien tuotanto- ja/tai levitysyhtiöiden omasta pussista. Omaehtoinen ja riippumaton toimintarakenne tarkoittaa myös sitä, että elokuvien levitysyhtiö voi vain hyvin harvoin saada elokuvien levittämiseen tukia. Norvannon ja Puustisen Independent-elokuvien tuottaminen ja levittäminen on tarkoittanut elokuvien tekemistä ja tuomista valkokankaille Black Lion Pictures Oy:n ja sen kumppaneiden rahoituksella.

Indie-elokuvien tekijöiden auttamisen ja tukemisen ei ole ollut missään vaiheessa tarkoituskaan olla taloudellisesti kannattavaa. Sitä on tehty rakkaudesta elokuvaa ja sen tekijöitä kohtaan. Samalla se on antanut elokuviin intohimoisesti suhtautuville tekijöille mahdollisuuden kehittyä alalla ja tuonut heille arvokasta työkokemusta. Black Lion Picturesin monipuolinen ja riippumaton elokuvien levittäminen sekä tuotantojen tukeminen on mahdollistanut viimeisen noin kahdenkymmenen vuoden ajan satojen elokuvantekijöiden kasvamisen ja kehittymisen media-alalle.

Independent-elokuvat ovat olleet kattavasti esillä Black Lion Picturesin levitystoiminnassa. Lähes 40 independent-elokuvaa on saanut mittavan levityksen kotimaisten elokuvateattereiden valkokankaalla. Osa näistä on päässyt myös laajaan kansainvälisen levitykseen. Black Lion Pictures on saanut olla julkaisemassa monipuolisesti useiden lahjakkaiden elokuvantekijöiden teoksia valkokankaille. Nämä elokuvat olisivat muuten voineet jäädä ilman ansaitsemaansa huomiota.

Black Lion Picturesin levittämien elokuvien joukossa on mm. filmikopiolla teattereita kiertänyt ”Mitä meistä tuli”, ohjaajana Miika Ullakko, Zagros Manucharin draamaelokuva ”Salpa”, Mara Jelinkon ”Pystyssä”, Mika Rätön ”Samurai Rauni Reposaarelainen”, joka sai kaksi Jussi-ehdokkuutta. Naispääosan Jussi-ehdokkuuden sai myös Jaana Saarinen Samppa Batalin ohjaamasta koskettavasta ”Äiti”-elokuvasta. Black Lion Pictures toi valkokankaille ”Autolla Nepaliin – Unelmien elokuvan”, joka voitti Jussi-gaalassa Yleisön suosikki -palkinnon. Monipuolista linjaa ovat edustaneet Arttu Haglundin kansainvälisesti palkittu Scifi-draama ”Poissa”, Thomas Laineen ”Viraali”, kotimaisen pelialan todellisuudesta kertova Paul J. Vogelin ja Jarno Elosen ohjaama dokumentti ”Name of the Game” sekä kunnianhimoinen eeppinen sotadraama ”Verimalja”.

Miika J. Norvannon ja Timo Puustisen toimintaa on ohjannut rakkaus elokuvia kohtaan ja auttamisen halu. Lähtökohtaisena toiminta-ajatuksena on ollut pyrkiä löytämään kiinnostaville teoksille ja niiden tekijöille paikka parrasvaloissa, ja saada heille myös taloudellista hyötyä vuosien uurastuksesta – siltä osin kuin se omarahoitteisessa elokuvien teon maailmassa on mahdollista. Samoin Black Lion Picturesin luoma levitysmalli on mahdollistanut uusille elokuvantekijöille ja kyvyille pääsyn näkyville. Lahjakkaat tekijät ovat päässeet työllistymään elokuva- ja media-alalle perinteisten rakenteiden ulkopuolelta. Yritys on myös mahdollistanut useille elokuvantekijöille vierailun ja esityksiä kansainvälisissä myyntimarketeissa ja festivaaleilla, kuten Cannesin elokuvajuhlilla.

Viimeaikaisissa media-artikkeleissa on sotkettu levitysyhtiö Black Lion Pictures Oy:n levitystoimintaa elokuvien tuottamiseen. Elokuvien levittäjät eivät tuota elokuvia, vaan ovat tukemassa ja rahoittamassa niiden tekemistä. Tuotantoyhtiöt ovat erillisiä yhtiötä, jotka vastaavat elokuvien tekemiseen liittyvistä kuluista, kuten palkoista.

Norvannon ja Puustisen suunnitelmana on ollut rakentaa kotimaisille indie-elokuvan tekijöille erillinen tuotantolinja, jossa Kajawood Studiosin resursseja olisi hyödynnetty. Tässä suunnitellussa kokonaisuudessa elokuvia olisi tehty yhteistyössä kansainvälisen myyntiverkoston kanssa, joka olisi mahdollistanut 50 000–300 000 euron budjetteja yhteistyössä Kajawood Studiosin kanssa tehtäville indie-elokuville. 

Independent-elokuvien tukemisesta luovutaan nyt kokonaan, kun pitkäjänteisestä ja avoimesti tekijöitä tukevasta toiminnasta huolimatta tehdään nimettömästi julkista mustamaalaamista. Black Lion Pictures Oy, Frozen Flame Pictures Oy, Miika J. Norvanto ja Timo Puustinen lopettavat kokonaan kotimaisten independent-elokuvien tuottamisen, levittämisen ja tukemisen.

Black Lion Pictures hoitaa jo sovitut velvoitteensa tekijöitä kohtaan ja tuo vielä levitykseen seuraavat indie-elokuvat: ”Gravedigger and the Random People”, ”Rendel: The Cycle of Revenge”, ”Kylmän sydän” ja ”The Creeps”. Tästä eteenpäin yrityksen resurssit ohjataan kansainvälisen toiminnan kasvattamiseen. 

Yhtiö keskittyy jatkossa levittämään monipuolisia kansainvälisiä elokuvia. Levitysyhteistyötä tehdään mm. VLMedian kanssa. Tämän vuoden heinäkuussa valkokankaille tulee lasten animaatioelokuva Kolme muskettikoiraa (Dogtanian and three Muskehounds) sekä syksyllä Penélope Cruzin tähdittämä, Venetsian elokuvajuhilla parhaan elokuvan ehdokkuuden saanut Rakas äitini (L’immensità). Black Lion Pictures tarjoaa levityspalveluiden lisäksi jälkituotanto- ja VFX-osaamistaan kansainvälisille elokuvatuotannoille.

Norvannon ja Puustisen luotsaaman Kajawood Studios -hankkeen toteuttajana toimii teknologiayhtiö Kajawood Oy. Kajawood Studios mahdollistaa elokuvien, TV-sarjojen ja monipuolisten AV-tuotantojen tekemistä tarjoamalla resursseja, rahoitusta sekä elokuvatuotantopalveluita kansainvälisille tuotannoille. Huipputeknologian parissa toimiva yritys tarjoaa mm. virtuaalisten LED-studioympäristöjen lisäksi suurteholaskentaa, renderöintiä ja monipuolisia elokuvien jälkituotanto- ja VFX-palveluita. Myös pelialan toiminnot ovat keskeisessä roolissa Kajawood Studiosin liiketoiminnassa. Kansainvälisistä studioelokuvista on parhaillaan tuotannossa Karl Lagerfeldin elämänkertaelokuva 45 miljoonan euron budjetilla.

 

Ohessa kuvia Black Lion Picturesin levittämistä kotimaisista indie-elokuvista:
https://blacklion.filemail.com/d/pwmmpzqnybkrhjx


Black Lion Pictures Oy:n internetsivut
www.blacklionpictures.fi

 

Black Lion Pictures Oy
Salmelantie 6
88600 SOTKAMO
050-539 7399
miiika@blacklionpictures.fi