Takaisin

24.10.2022 | Black Lion Pictures Oy

SAMPPA BATALIN AIKAMIES-ELOKUVA PALKITTIIN VARSOVAN ELOKUVAJUHLILLA

Varsovan elokuvajuhlien Free Spirit -kilpasarjassa maailmanensi-iltansa saanut Aikamies lähtee kotiin voittajana

Samppa Batalin käsikirjoittama ja ohjaama Aikamies sai maailmanensi-iltansa Varsovan kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Festivaali huipentui elokuvan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, kun se valittiin 12 elokuvan joukosta innovatiivisille ja kapinallisille elokuville suunnatun Free Spirit -kilpasarjan pääpalkinnon saajaksi. Free Spirit Award -palkinto on osoitettu elokuvan ohjaajalle. 
 

Suuri hetki”, toteaa paikan päällä palkinnon vastaanottanut Samppa Batal. “Tällaisen tunnustuksen saaminen Varsovan elokuvajuhlien kaltaiselta taholta on hyvin merkittävää ja kunnia sekä minulle että koko työryhmällemme.”

Varsovan kansainväliset elokuvajuhlat pidettiin 38. kerran 14.-23. lokakuuta. FIAPF (International Federation of Film Producers Associations) -akkreditoitu festivaali kuuluu A-luokan elokuvafestivaalien joukkoon yhdessä mm. Cannesin, Berliinin sekä Venetsian elokuvajuhlien kanssa.

Matti Pajulahden ja Annika Hartikan tähdittämä romanttinen ja riipaiseva elokuva ihmisen äärettömästä tarpeesta tulla rakastetuksi sai Varsovan elokuvajuhlien virallisessa ohjelmistossa poikkeukselliset viisi näytöstä, jotka esitettiin kaikki täysille saleille. 

Palaute on ollut sydäntä lämmittävää”, kertoo Tuomas Kohtamäki, elokuvan leikkaaja ja tuottaja. “Yleisön naurun sekä liikuttumisen todistaminen täydessä teatterissa on ikimuistoinen kokemus. Saamamme suora katsojapalaute ja paikallismedioiden kritiikit ovat ylittäneet kaikki odotuksemme, kilpasarjan voitosta puhumattakaan.”

 

Elokuvan remake-oikeuksienkin perään on jo kyselty. “Ilmeisesti olemme tehneet universaalin elokuvan, mikä on itsessään jo onnistuminen”, Batal toteaa. “Mutta katsotaan tämä nyt ensin Suomessa.

 

Aikamies saapuu Suomen elokuvateattereihin perjantaina 2.12.22. 


KUVAMATERIAALIT

Alla latauslinkki elokuvan markkinointi- ja julistekuviin (©Laura Mainiemi) sekä kuviin Varsovan elokuvajuhlilta (©Alexandra Kononchenko)

https://blacklion.filemail.com/d/slfkogtfwygphsv

 

TEASER TRAILERI

 

Elokuvan kotisivut: https://aikamieselokuva.fi

Varsovan elokuvajuhlien kotisivut: https://wff.pl/en/

 

LISÄTIEDOT & HAASTATTELUPYYNNÖT


Miika J. Norvanto
Black Lion Pictures
miika@blacklionpictures.fi

 

Tuomas Kohtamäki
Cinerain
tuomas@cinerain.fi